Siinä lepää - mieli nimittäin!

Liikunta oli siis pakkopullaa, asia joka suoritettiin pois alta (koska koulussa oli pakko). Inhosin liikuntaa, joka vei minut pois mukavuusalueeltani ja luovutin heti, jos alkoi tuntua siltä, että ei jaksa. En tykännyt. En siis harrastanut nuoruudessani mitään, enkä aikuisiällä liioin. Kunnes tuli vuosi 2009 jolloin ensimmäinen kosketuksi maantiepyöräilyyn tapahtui.

Veljeni oli kasannut itselleen maantiekulkimen ja sitä ihaillessamme hän hehkutti, kuinka mahtavaa on viilettää kesäisissä maisemissa 30+ keskarilla auringon helliessä kehoa ja mieltä. ” Siinä mieli lepää” tuumi veli. Epäilin, että näinköhän on ja mielessäni mietin, että varmasti on monia ja mukavampiakin tapoja lepuuttaa mieltä. Vaan eipä aikaakaan, kun allani oli vanha, mutta kunnostettu OLMO. Ostin sen veljeltäni, ihan kokeilumielessä… Siinä sitä OLMOA polkiessani tuli mieleen veljeni sanat ja hymyssä suin totesin, että oikeassa olet veliseni. Kipinä pyöräilyyn oli siis syttynyt ja sittemmin OLMO on vaihtunut tuoreempaan.

Juoksuhan oli kuitenkin yläasteen jäljiltä edelleen pakkopullaa. En uhrannut pienintäkään ajatusta kuntoni kohentamisen suhteen. Ääh, sohvaperuna ei lenkkeile, paitsi jääkaapille. Alkuvuodesta 2010 tapahtui yksityiselämässäni suuria muutoksia. Sen seurauksena aloin miettimään omaa terveyttäni ja ruokavalion merkitystä omaan hyvinvointiini.

Aloitin kävelylenkit ja pikkuhiljaa siirryin hölkkään, sehän on se tavallinen kaava sohvaperunoille. Huomasin hyvin pian, että kuntohan todellakin kasvaa ja jaksan kuin jaksankin 5 km ja sitten menikin jo 10 km. Mitään tavoitteita ei suuremmin ollut, mutta kieltämättä dataa tuli seurattua joka lenkin jälkeen ja hyvä mielihän siitä tuli, kun aika oli parantunut tai syke oli matalampi. Pikkuhiljaa aloin tekemään fillaria ja juoksua.

Ensimmäisen kerran ajattelin triathlonia varmaankin vuonna 2011. Yhdistelmälenkin päätteeksi puolihuolimattomasti ajatuksella, että tästähän nyt enää puuttuisi uinti niin olisi kaikki lajit kasassa. En kuitenkaan tehnyt mitään uinnin harjoittelun hyväksi. Osittain varmaankin siksi, että vihasin myös uimista ☺.

Asia kuitenkin alkoi kytemään ja Kimmo Hhan sen asian aloitti liittymällä TuuL:iin ja uintiharkkoihin yms. Kimmoa seuratessa ja Kimmon hehkutusta kuunnellessa alkoi into ja kiinnostus heräämään toden teolla. Niinpä keräsin rohkeuteni ja liityin myös.

Kannatti kyllä! Mahtava seura, ihmiset, valmennus ja ihan kaikki! Miinuksena voisi sanoa sen, että salolaisena treeneihin ym. tilaisuuksiin ei pääse ihan niin paljon, kun haluaisin, mutta näin on hyvä. Tavoitteena olisi ensi kesänä Kisko ja TTW sprintin maaliin pääsy. Siitä on hyvä sitten jatkaa.