Kipinästä roihuksi!

Kaikki sujui hienosti ja taisimme olla jopa kolmas joukkue, vaikka silmälasien vaihdossa hävisimme ehkä pari sekuntia. Meille kaikille jäi tapahtumasta valtavan hyvä fiilis ja pohdimme heti, että seuraavana vuonna koko kisa täytyy tehdä yksin. Emme tainneet vielä silloin löytää harrastusryhmää Turusta ja asia jäi siihen. Kaksi vuotta myöhemmin osallistuimme uudelleen ja samana syksynä uimarimme onnistui bongaamaan Turun urheiluliiton triathlonjaoston kuntoryhmän. Otin heti yhteyttä silloiseen puheenjohtajaan ja meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi ryhmään. Nyt täytyi siis alkaa juosta! Uin sujuvasti kilometrin pari (kuvittelin jopa tekniikkani olevan hyvä!) ja pyöräilystä tykkäsin kuin hullu puurosta, mutta juoksu oli mielestäni käsittämättömän rankkaa.

Lopulta olin kuitenkin valmis osallistumaan ensimmäisiin triathlonharjoituksiini. Odottelin upouusissa trikoissani Kupittaan urheiluhallin edustalla ja näytin mielestäni todelliselta idiootilta. Pian paikalle saapui kuitenkin muitakin ihan samanlaisissa tamineissa. Porukka näytti oikeastaan silmiini niin huippu-urheilijoilta, että pohdin heti alkuun, miten selviän kotiin marraskuiselta pimeältä metsäpolulta, jonne jään huohottamaan, kun muut kirmaavat eteenpäin. Pelko oli kuitenkin turha; vastaanotto oli lämmin ja koko lenkin ajan hämmästelin, kuinka mukavaa on juosta porukassa. Koko seuraavan talven kävin innoissani juoksu-, kuntopiiri- ja uintiharjoituksissa ja jo ensimmäisen kuukauden jälkeen irtisanoin kuntosalikorttini. Olin aivan varma, että zumbat ja muut olivat nyt osaltani historiaa, ja oikeassa olin.

Kevään ensimmäiset pyörälenkit olivat sitä, mitä olin odottanut. Pian minunkin oli pakko saada samanlainen kapearenkainen fillari kuin muillakin. Italia-fanille sopi tietysti parhaiten Bianchi. Kuin olisi saanut siivet! Nyt saatoin jopa pohtia triathlonkilpailuun osallistumista.

Ensimmäinen kilpailuni piti olla juhannustriathlon Littoisissa, mutta viime metreillä minua alkoi kauhistuttaa märkäpuvun puute ja päädyin kisoihin toimitsijaksi. Seurakaverin kanssa katselimme menijöitä, eikä minua tarvinnut kovin paljon houkutella Kiskon kisoihin perusmatkalle. Samana iltana tilasin märkäpuvun ja aloin jännittää tulevia kisoja. Kisat menivät hienosti (=pääsin maaliin)! Treeni jatkui ja seuraavana kesänä uskalsin jo seurakavereiden kannustuksesta startata Joroisten puolimatkalle. Vasta maalissa taisin ymmärtää, miten huikean suorituksen olinkaan tehnyt. 

Uusia haasteita treenaamiseen viime vuosina ovat tuoneet raskausajan ja vauvavuoden harjoittelu. Triathlonin on kuitenkin tarkoitus olla elämänmittainen harrastus ja hienoa on, että lajia voi harrastaa kuka vain, milloin vain, missä vain ja millä tempolla vain. Täältä tullaan vielä!