Työni ravintola-alalla aloitin 70-luvun lopussa ja tämän myötä kiloja kertyi helposti. Painoa kertyi loppujen lopuksi vuosien mittaan kolminumeroinen luku eli reilut 120 kg. Kun otetaan huomioon, että pituutta minulla on 170 cm, voitte helposti kuvitella miten muistutin enemmän Michelin-miestä ranta-adoniksen sijaan.Totesin itselleni ääneen, että ”haloo Hannu, nyt sinun on pakko tehdä jotain, muutoin olen jonakin päivänä vielä Medihelin asiakas!” Ensimmäiset yritykset juosta hyytyivät 200 metriin, puuskutin kuin höyryveturi hakien tukea puhelintolpasta. Alussa oli tyydyttävä kävelemään 20 minuuttia päivässä. Tein myös itselleni suunnitelman säännöllisistä ruoka-ajoista.

Kävelin noin vuoden verran ja söin pienempiä annoksia lautasmallin mukaan. Puolet kasviksia ja muutoin ihan tavallista kotiruokaa. Lisäksi jätin vaalean leivän, pullan ja jälkiruoat pois. Kello 18 jälkeen laitoin suuhuni vain hammasharjan. Tällä menetelmällä painoa putosikin mukavasti ja kävely vaihtui pikkuhiljaa 5 min hölkäksi.

Juoksemisen aloitin työkaverini Tarjan kanssa ja hänen neuvojaan kuunnellen kunto kasvoi. Tarja sai minut ylipuhuttua osallistumaan maratonille vuonna 2007. Tarja juoksikin kanssani ensimmäisen Tukholman maratonini 37 kilometriin asti, jonka jälkeen hän kysyi ”pärjäätkö loppuun asti?”. Vastasin, että kyllä pärjään, mene vaan. Ensimmäisen maratonin loppuaika oli 4 h 19 min. Tämän ensikokemuksen jälkeen olen juossut 1-2 maratonia vuodessa.

Seuraava iso harppaus tapahtui 2009, jolloin kysyin vävypoika Johanilta, että lähtisikö hän kaveriksi Joroisten puolimatkalle. Johan suostui ja siinä sitä sitten mentiin. Ensin kulkuvälinekauppaan ja racing-punaiset Felt75-pyörät löysivät tiensä Joroisten T1-vaihtoalueelle. Ensimmäinen märkäpukuni oli tyttäreltä lainattu puolikas märkäpuku, joka oli aikoinaan hankittu suoraan Clas Ohlsonnilta ja ihan muuhun tarkoitukseen.

Uintilajeina toimivat tuolloin: sammakko, koira, selkä, hirvi ja ennen kaikkea ”älä huku” tyyli. Selvisin kuitenkin ensimmäiseen vaihtoon uintireissulta. Pyörällä menin omasta mielestäni kovaa vauhtia alamäessä, mutta totuus selvisi kun pro ukot menivät kuitenkin heittämällä ohi. Juoksuosuuden hölkötin sitten hymy korvissa maaliin ja maalissa oli voittajafiiliksellä alle 7 tunnissa. Tämän jälkeen puolikas onkin suoritettu jo viisi kertaa.

Vuonna 2014 tapahtui Joroisten juoksuosuudella totaaliromahdus, vatsa ja reidet tekivät lakon. Ensimmäisenä ajatuksena tuli mieleen heittää pyörät ja lenkkarit rapakkoon ja jättää koko leikki siihen. Totesin kuitenkin, että periksi ei annata ja nyt tarvitaan apuja. Turun Urheiluliiton triathlonjaosto oli pyörinyt kauan mielessä. Tosin mietin uskallanko ottaa yhteyttä, kun siellä on vain tuollaisia pro-ukkoja treenaamassa. Vävypojan ilmoituksen jälkeen ”nyt on kuule paikat maksettu Kööpenhaminan Ironman kisaan” oli pakko ihan tosiaan ruveta miettimään kaikkia oljenkorsia ja lopulta uskalsin ottaa yhteyttä TuULiin.

Ensimmäisissä uintiharjoituksissa oli hyvä vastaanotto vaikka reunaradalla mentiin. Siellä toki edelleen tänä päivänäkin menen, mutta nykyään koirauinti on muuttunut jo vapaauintimaisemmaksi (terveisiä vaan Antille ja Markukselle). Voimarinteen kisassa 2015 uintiosuus menikin jo kokonaan vaparilla. TuUL:n treenien avulla on kaikilla triathlon osa-alueilla vauhti, tekniikka ja itseluottamus kasvanut.

Viime elokuussa unelma, joka olisi ollut mahdoton tehtävä 2005, tuli suoritettua ajassa 14 tuntia 3 minuuttia Kööpenhaminassa. Koko matkaan mahtui paljon erilaisia fiiliksiä ja näin jälkikäteen spekuloiden olisi aika voinut olla jopa alle 14 tuntia, jos ei reittiohjaaja olisi kriittisellä hetkellä käynyt puskassa (tai näin ainakin epäilen). Tämä johti n. 3-4 min harhaan ajoon ylämäkeen ja harmistuneena huomasin, että tie päättyy ja käännyin liian vauhdikkaasti ja kaaduin. Tämän jälkeen hetkeksi jalat löi puujaloiksi mutta onneksi fillari ei ottanut osumia ja matka jatkui.

Juoksuosuudella tein aina treffit satamankellon kanssa joka kierroksella noin tunnin välein. Näin se juoksuosuus taittui askel kerrallaan ja viimeiset 300 metriä oli fiilis kuin suuremmalla urheilustaralla. Valot vilkkuivat ja musiikki soi (ainakin pään sisälläni) ja korvissani soi:”Hannu Taipale YOU are an IRONMAN”. Aika fiilis, kuka olisi uskonut.

En ole mielestäni kovin kilpailuhenkinen, mutta jos seuraava puolikas TTW:ssä alkaisi vitosella…Treenit siis jatkuvat hyvässä seurassa kohti uusia tavoitteita. Nöyrä kiitos koko poppoolle mahtavista treeneistä ja tsempistä. Lopuksi erityiskiitos ”the” vaimolle, joka on jo sallinut minun kantaa harjoitusvastuksen eli trainerin olohuoneeseen (tosin pyörä uhattiin maalata sisustukseen sopivaksi). Thanxs Maarit!

Share This!

Sunnuntaistoorit