Liikunta parantaa keskittymiskykyä ja pitkillä lenkeillä on aikaa kelailla ja olla itsekseen. Triathlon on harrastus, jonka voi helposti sovittaa elämään hyötyliikunnan muodossa. Työni terveellisen luomuruoan parissa vaikuttaa samoin. Elävä ravinto tekee ihmeitä keholle ja mielelle, vähentää unen tarvetta ja taas – lisää energiaa!

Ensin oli unelma - kun yleisurheilua harrastaneena pikku tyttönä seurasin kesäisin Kiskon triathlonin pyöräosuutta mökillämme. Lopetin urheilun yli 20 vuodeksi, jonka aikana olen lähinnä hoidellut 4 lastani, opiskellut ja toiminut yrittäjänä. Vuosi sitten tajusin, että kiloja oli alkanut kerääntyä keskivartaloon, liike muuttui raskaammaksi ja aamuisin vaivasi mitä moninaisemmat krempat.

Ymmärsin, että kehoni ei ollut enää nuori ja että nyt jos koskaan pitäisi alkaa liikkua vähän enemmän. Viikoittain tiettyyn aikaan sitoviin harrastuksiin ei juuri ollut aikaa, koska vapaa-aikaa oli satunnaisesti siellä täällä, mutta päätin lisätä vähän hyötyliikunnan määrää. Uinnin olin jo aloittanut aiemmin - muutama vuosi sitten muutin primitiiviselle maatilalleni joka myös löytöeläinkotina toimii.

Kun ulkosauna oli vähän hankala arkisessa talvikäytössä, aloimme käydä muutamia kertoja viikossa uimahallissa. Uintitekniikkaa opettelin kirjoista ja youtubesta. Eläinmäärän kasvaessa aloin hölkkäillä pikku hiljaa enemmän, jotta sain lyhyemmässä ajassa karvaturrit liikutettua. Ekologisista syistä aloin pyöräillä enemmän, kun aloitin jatko-opinnot 20km päässä sijaitsevassa koulussa.
Sain huomata kuntoni kasvavan yllättävän nopeasti!

Joka kerta jaksoi vähän pitemmälle, kovempaa tai helpommin! Vuoden vaihteessa ylitin jonkun veteen piirretyn viiva, jonka toisella puolella syntyi intohimo liikkumiseen. En olisi voinut kuvitellakaan sellaista enää tässä iässä. Aloin käydä lenkeillä mitä kummallisimmilla säillä ja heti jäiden sulettua tuli pakkomielle hankkia maantiepyörä. Aloin haaveilla triathlonkissaan osallistumisesta ja ajauduin TuUl:n nettisivuille, jossa sanottiin kenen tahansa voivan tulla seuraan ja yhteistreeneihin. Minunkin? Tällä kunnolla?

Otin yhteyttä porukkaan FB:n kautta ja vastaanotto oli lämmin ja avoin. Uskaltauduin treeneihin mukaan - enkä ole katunut. Porukassa on huippua treenata! Keväällä hyötyliikunta koulumatkojen, koirien ja hevosten lenkityksen sekä uintireissujen muodoissa kasvoi parhaimmillaan 160km pyöräilyyn, 30km juoksuun, xxkm kävelyyn ja muutaman kilsan uintiin viikossa + yhteistreenit päälle! Liike tuntui vaan jatkuvasti helpommalta.

Nyt 3 kuukautta ekoihin treeneihin menosta osallistuin ekaan tri-kisaani! Kunto kesti hyvin, uinnista selvisin hengissä alle 20min, fillariin tuli reipas aika ja juoksussa jaksoin vielä alittaa puoli tuntia! Pääsin tavoitteeseeni ja olen siitä iloinen ja ylpeäkin. Voitin itseni! Syksyllä odottaa asettamani päätavoite – puoli matka TTW:llä. Sen aion mennä kaikessa rauhassa – tavoite on päästä maaliin. Ajasta viis, ilon kautta mennään!

Suosittelen lämpimästi seuroihin liittymistä! Asiantunteva valmennus tukee ja helpottaa oppimista ja nopeuttaa kunnon kohoamista. TTW:n treenileirin keväällä koin todella inspiroivaksi!

Share This!

Sunnuntaistoorit