Nuorempana junnuna tuli harrastettua ja kokeiltua vähän kaikenlaista liikuntaa, kuten koripalloa, jalkapalloa, jääkiekkoa, judoa, suunnistusta, jousiammuntaa ja kaikkea muutakin. Iso kiitos kuuluukin vanhemmilleni, jotka antoivat niihin mahdollisuuden. Vielä vanhemmallakin iällä kokeilut jatkuivat: kickbox, nyrkkeily, jujutsu, salibändy, crossfit... Näistä suurimman liekin sytytti silloin jääkiekko, mikä on edelleen vahvasti mukana harrastuksissa.

Reilu parikymppisenä tuli kuitenkin pitkä jakso railakasta elämää, ja huonot elämäntavat veivät miestä kuin pässiä narussa. Yhtenä päivänä havahduin tilanteeseen, kun henki ei enää kulkenut kunnolla ja vaaka näytti 100kg. Tämä oli se hetki, joka herätti miettimään: asialle pitää tehdä jotain ja elämäntapojen on muututtava. Muuten tulee noutaja. Nuorelle miehelle, jolla ei ollut mitään hajua terveellisestä ravinnosta tai painonpudottamisesta, se tulisi olemaan pitkä ja välillä kivinenkin tie.

Elämä alkaa muuttua

Isäni inspiroimana innostuin juoksemisesta/lenkkeilystä, ja ajattelin sen olevan myös hyvä keino parantaa terveyttä. Homma ei kuitenkaan mennyt heti kuin Strömsössä. Vanhoista huonoista tavoista oli näet vaikea päästä eroon, ja vakavat loukkaantumiset jarruttivat välillä menoa.

Vuodet 2008-2013 menivätkin osittain parsiessa itseään kasaan. Henkisesti nämä olivat isoja koettelemuksia, mutta ne kasvattivat myös sisua. Toivotaankin nyt, että vuosi 2015 olisi ensimmäinen ”ehjä” harjoitteluvuosi.

Työkaverini houkutteli minut mukaan Tukholman maratonille 2012. Sinne sitten lähdin kauhusta jäykkänä, sillä siihen asti pisin juostu matka oli ollut 21,1km. Selviydyin kuitenkin maaliin aikaan 04.30.36. Ja vielä niin hyvävointisena, että olisin voinut jopa jatkaa juoksua.

Maratonsuorituksen huumassa samana kesänä tuli tutun kanssa juttua Triathlonista ja Joroisten puolimatkan kisasta. No, tämähän johti vedonlyöntiin siitä, että oltaisiin molemmat viivalla kesällä 2013. Jälleen kauhuissani jälkeenpäin tajusin, että eihän minulla ole mitään hajua koko lajista. Uintitekniikasta ei ollut tietoakaan, ja yleisesti vihasin pyöräilyä, mutta juosta luulin osaavani. Kuulin ohimennen Vehmaan teräsmieskisoista, joihin ajattelin ilmoittautua kokeilemaan lajia. Sinne sitten Billabongin surffi-shortseissa, peruspyörällä ja lenkkarit kainalossa. En tiennyt yhtään, mitä odottaa ja olihan se kyllä aika shokki, kun katsoi sitä porukkaa ennen lähtöä: oli märkkäriä ja oudon näköisiä fillareita piha täynnä. Itse kisa oli täyttä selviytymistaistelua, taisin olla viimeinen maaliintulija ja sitten vielä Turun Sanomissa oli kuva, kun yritin epätoivoisesti pysyä pinnalla uintiosuudella. Tästä en kuitenkaan lannistunut, vaan enemmänkin sisuunnuin!

Lopullinen hurahdus

Teräsmieskisan jälkeen aloin pähkäillä, että miten tästä aloittaisi treenaamisen. Kysyin tutulta kuntosaliyrittäjältä Salosen Markolta MaskuGymistä, tuntisiko hän ketään triathlon-valmentajaa keneltä voisi saada apua. Sattumalta hänellä olikin töissä triathlonisti, joka oli treenannut Turun urheiluliiton porukassa ja sain hänen yhteystietonsa. Syksyllä 2012 uskaltauduin pitkän pohdinnan jälkeen ilmoittautua mukaan triathlontoimintaan. Alkuun menin uintitreeneihin todella aristellen, koska olinhan jo Vehmaalla nähnyt, kuinka kovaa porukkaa siellä olisi. Porukkaan oli kuitenkin todella helppo tulla mukaan, vaikka omasta ujoudesta ja epävarmuudesta johtuen itsellä kesti hetken päästä tutustumaan ihmisiin paremmin.

Tästä tapahtuikin lopullinen hurahdus kestävyysurheilua, liikuntaa ja terveellisempää elämää kohtaan. Loppuvuodesta 2012 ilmoittaudun Turun Urheiluliiton Triathlonjaoston treeneihin ja aloin opiskella Personal Traineriksi.

Toisen maratoninini juoksin Tukholmassa 2013. Triathlonharjoittelu oli tuottanut hedelmää, vuodentakaisesta ajasta tippui pois reilu 30 minuuttia. Tämä antoi rohkeutta osallistua Voimarinteen perusmatkalle vielä ennen Joroisten koitosta. Tällä kertaa olikin jo uusi pyörä ja märkäpuku hommattuna. Itseluottamus oli silti vähän hukassa, mutta ennen kisaa Ilkka Utriaisen tsemppi ja neuvot valoivat uskoa tulevaan suoritukseen.

Pari viikkoa tästä oli sitten Joroisten puolimatkan kisa, ja perhosia oli vatsassa enemmän kuin laki sallii. Siitäkin omaksi yllätyksekseni selvisin maaliin, jopa kohtuuajassa ja hyväkuntoisena. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun on ylittänyt itsensä!

Koukuttavan triathlonista tekee sen monimuotoisuus, haasteellisuus ja mahtavat treenikaverit. Tähän mennessä en ole asettanut itselleni sen tarkempia aikatavoitteita tai vastaavia, olen mennyt vähän fiiliksen mukaan: jos tuntuu hyvältä niin mennään kovaa, jos huonolta niin hiljempaa. Mutta kyllä tässä nälkä kasvaa syödessä, kun pääsee syvemmälle lajiin mukaan. Nyt olenkin ajatellut, että ensi kesänä puolimatka menisi alle viiteen tuntiin. Ja viimeistään vuonna 2016 olisi täydenmatkan vuoro, mikä on tällä hetkellä se suurin tavoite.

Triathlon-harrastus on jo nyt antanut minulle paljon: paremman kunnon, paremmat elämäntavat – 25 kg kevyempänä ilman tupakkaa on huomattavasti helpompi hengittää! – itseluottamusta ja rohkeutta olla sosiaalisempi, paljon uusia mahtavia ystäviä sekä hienoja kokemuksia. Triathlonharjoittelulla olen saanut myös parhaiten loukkaantumisten jälkeen itseni kuntoutettua. Hieman haasteelliseksi onkin välillä koitunut se, kun haluaisin tehdä niin montaa asiaa, mutta myös kehittyä triathlonissa. Myös levon ja treenin suhteen tasapainottaminen on haasteellista, intoa kun treenaamiseen olisi välillä liikaakin.

Myönnän, olen triathlonisti

En olisi ikinä uskonut, eikä varmaan moni mukaan, että minusta tulisi triathlonin harrastaja.Kavereiden, tuttavien ja läheisten kommentit ovat yleensä olleet, että ”toi on ihan hullun hommaa”. Mielestäni triathlonharrastusta pelätään liikaa, ihmiset luulevat sen olevan vain supermiesten/-naisten harrastus. Triathlon on kuitenkin mahdollista ihan kenelle tahansa. Ihminen pystyy uskomattomiin suorituksiin, kun on tarpeeksi tahtoa.

Rohkeasti vain kokeilemaan, jos laji vähänkään kiinnostaa! Samalla iso kiitos Turun Urheiluliiton Triathlonjaoston porukalle ja treenikavereille. Olen aina ollut enemmän joukkue- kuin yksilöurheilija, ja Turun Urheiluliiton Triathlonporukka onkin kuin joukkue isolla J:llä! Kannustusta ja apua riittää aina jokaiselle, niin treeneissä kuin kisoissakin. Paljon tukea ja tsemppiä olen saanut myös tyttöystävältä, perheeltä ja kavereilta, suuri kiitos kuuluu myös heille!

Pari viikkoa sitten TTW Training Campin tähtivalmentajien suusta kuultuna: ”Nauttikaa ja uskokaa siihen mitä teette.” Treeni-iloa ja tsemppiä kaikille, mitä sitten ikinä teettekin elämässä!

Share This!

Sunnuntaistoorit