Joulukuun taikaa

Viimeiseen vuoteen on mahtunut monenlaista, joka on väistämättä vaikuttanut urheilemiseeni paljon. Aloitin erikoishammaslääkäriopinnot vuoden alusta ja se söi vapaa-aikaani paljon entistä enemmän. Raskauden myötä urheilutavoitteet muuttuivat kuitenkin täysin, sillä päätin, etten kisaa raskausaikana lainkaan.

Raskauden alkuaikana olin todella väsynyt. Sitä kesti noin 6 viikkoa, jonka jälkeen aloin taas urheilla entiseen tapaani. Pitkät pyörälenkit, uintitreenit ja juoksulenkit olivat erinomaisia harjoituksia niin raskauden ensimmäisen kuin toisenkin kolmanneksen aikana. Kolmannella raskauskuulla aloin myös käydä säännöllisesti syvävenyttelyssä ja bodybalancessa ehkäistäkseni raskausajalle tyypillisiä vaivoja.

Raskauden edetessä kehon muutokset toivat uudenlaisia haasteita liikkumiseen. 4:lla raskauskuulla maantiepyöräni ajoasento muutettiin pystymmäksi. Juoksutreenejä tein pitkään, mutta lisääntynyt paino alavatsalla rasitti kroppaa eri tavalla ja se alkoi näkyä pikku hiljaa myös vauhdissa. Kaikki meneminen on hidastunut hidastumistaan ja yhä pienemmät ja pienemmät asiat alkavat tuntua suurilta suorituksilta.

Raskauden puolivälin jälkeen minulla alkoi pikku hiljaa paheneva selkälihasjumi, joka todennäköisesti on työperäistä. Myöhemmin paha rintarangan fasettilukko ja täysin jumissa oleva selkä alkoivat haitata elämääni melkoisesti. Olen viettänyt kohta kaksi kuukautta lähes täysin istumatta, sillä se on toistaiseksi ainoa asia, jossa kipu pahenee sietämättömäksi. Lukuisat OMT-fysioterapeutit ovat yrittäneet avata rintarangan fasettilukkoa, mutta mikään hoidoista ei ole auttanut alkuunkaan. Toisaalta vaiva ei ole paljon pahentunutkaan ja yhä edelleen liikunta auttaa kipuun, ainakin hetkellisesti. Olen kuitenkin ollut onnellinen siitä, että voin liikkua. Itse raskaus ei ole aiheuttanut minulle mitään muuta vaivaa ja olen voinut hyvin.

Esikoisen odotusaika on ollut kuin valmistautumista ensimmäiseen Ironmaniin. Yhtään ei tiedä, mitä tulemaan pitää ja miten kaikki menee. Valmistautumisaika tuntuu pitkältä, mutta kaikki se tarvitaan. Tämän verran suostun vertailemaan näitä kahta. Toisen lopputulema on kuitenkin jotain maailman hienointa, pieni uusi elämä. Ja vaikka keho onkin muuttunut hurjasti erityisesti viimeisten viikkojen aikana, en ihan heti keksi mitään ihanampaa tunnetta kuin pikkuisen potkut ja liikkeet. Odotusaika on selkäkivusta huolimatta ollut yhtä hymyä.

Minun ja Tatun arkielämä tulee muuttumaan tulevien viikkojen aikana paljon. Vauva muuttaa kaiken, arvojärjestykset, aikataulut ja perusarjen kulun. Mutta vaikka vauva muuttaa ja mullistaa elämämme, aika näyttää miten meidän perusrutiinit loksahtavat uudelleen paikalleen. En ole sen vuoksi suunnitellut tulevaisuudelle vielä mitään. EHL-opinnot jäävät kesken, triathlonharjoittelusta on ollut jo taukoa, mutta molemmat jatkuvat kun niiden aika on.

Tulevaisuudessa tosin triathlonia harrastetaan eri tavalla, vauvan ehdoilla. En usko, etteikö vanhempana ole aikaa lainkaan liikkua. Onneksi ympärillämme on niin monta urheilevaa pariskuntaa, joiden esimerkistä uskaltaa sanoa, että se on täysin itsestä kiinni ja järjestelykysymys.

Alkavassa joulukuussa on enemmän taikaa, kuin vuosikausiin. Laskettuun aikaan on vain muutama viikko. Jos meille ei tule jouluvauvaa, niin saatan perinteisesti osallistua Liedon uudenvuoden–juoksuun…….. sauvakävelijöiden sarjaan ;-)