Nuorempana tuli kokeiltua monia eri urheilulajeja: muun muassa jääkiekkoa, jalkapalloa, painia ja kilpasoutua. Soudusta innostuin yläasteen seitsemännellä, luokkakaverin aloitteesta. Soutu-ura huipentui ylä-asteikäisenä kahteen pariairokaksikon SM-kultamitaliin. Lopulta miehen vei kuitenkin musiikki, jonka parista minulla on mahtavia muistoja.

Sain vanhemmiltani perusrumpusetin innostuttuani rumpujensoitosta musiikinopettajani kannustamana. Naapurit saivat kuulla seitsemänä päivänä viikossa viitisen tuntia kerrallaan miten edistyin itseopiskelussa. Muutama levy tuli tehtyä ja kierretty hieman Suomea kaljanhuuruisessa pakettiautossa. Minulla on muuten edelleen seinälläni kynäruiskulla maalattu taulu idolisistani, Lars Ulrichista! Muusikon urani hiipui hiljalleen vuosituhannen vaihteen tienoilla.

Urheilun pariin palasin vuonna 2011 kesäkuussa jolloin kaverini yllytti minua ostamaan perusmaantiepyörän ja tarvittavat tilpehöörit. Se tuntui hyvältä; olla ulkona raittiissa ilmassa maisemien vaihtuessa. Innostuin niin, että ilmoittauduin Tour de Helsinkiin. Oli mahtava tunne tulla maaliin siihen asti pisimmältä lenkiltäni! Ylitin omat ja muiden odotukset – ja harrastus sai jatkua.

Seuraavina vuosina pyörät päivittyivät, kunto hieman parani, mutta elämäntapani olivat kaikkea muuta kuin hyvät. Vuonna 2012 perustin oman yritykseni ja päätin lopettaa tupakanpolton. Pyöräily jatkui edelleen harrastuksena, mutta painoa kertyi tupakanpolton lopettamisesta johtuen. Alkuvuodesta 2013 painoin parhaimmillani 92 kg ja muistutin mielestäni lähinnä ilmapalloa. Kesän lopulla painoin alimmillaan 86 kg. Muista tämän lukeman, sillä olen kirjannut sen treenikalenterini ensimmäiselle sivulla. 30.7.2013, aloituspaino 86 kg. Tällä hetkellä vaaka näyttää painoksi 74 kg.

Hieman ennen tuota päivämäärää kaverini Tatu kysyi minulta maagisen kysymyksen erään työpuhelumme aikana: ”Oletkos koskaan miettinyt tuollaista lajia kuin triathlon?” Vastasin, että no en kyllä ole! Niinpä hän kehotti minua käymään Turun Urheiluliiton sivuilla tutustumassa ja kutsui minut samalla joku päivä Impivaaran uimahallille tutustumaan toimintaan. Ajattelin, että voisihan tuota tutkia hieman lisää…

Tatun kanssa käydyn puhelun jälkeen selailin innolla nettiä ja lopulta olin Turun Urheiluliiton sivuilla kirjoittamassa jäsenhakemusta, enkä ollut vielä edes ennättänyt niihin tutustumistreeneihin! Seuraavalla viikolla menin paikalle, ja olin kääntyä ovella takaisin. Olin kuitenkin huomattavasti ylipainoinen ja arvelin kaikkien muiden olevan ihan jäätävässä kunnossa. Mitä jos minulle nauretaan? Entä jos käskevät värityskirjalta näyttävän läskin pois altaasta ”kun olet tiellä, etkä osaa uida.” Onneksi mikään näistä ennakkopeloistani ei käynyt toteen ja löysin itseni erittäin mukavan porukan keskeltä. Kaikki tervehtivät iloisesti ekakertalaista. Jos vastaanotto olisi ollut tuona herkkänä hetkenä toisenlainen, niin en olisi tässä.

Ilmoittauduin seuraavaksi uinnin alkeiskurssille ja aloin myös käydä juoksemassa, siis harrastamassa lajia jota olin ennen haukkunut ja vihannut. Tuntui hyvältä. Porukassa tulee tehtyä enemmän ja paremmin kuin itsekseen. On tsemppareita ja kirittäjiä. Ilman kannustusta ei tästä touhusta olisi tullut yhtään mitään.

Kesäksi suunnittelin, että jos perusmatkan kisan pääsen maaliin niin olen voittaja. No se tapahtui jo kesäkuussa. Oli hyvin vahva olo, joten ilmoittauduin Tahkon puolikkaalle elokuuksi. Pääsin senkin maaliin ja vielä ihan kohtuuajalla. En voinut uskoa maaliviivan ylitettyäni että olin tehnyt jotain, mitä jopa hieman itse epäilin. Silloin tällöin luulin, että olen haukannut hieman liian suuren palan kakkua. Mutta niin vaan se pullukka sen teki!

En taida edes itse tajuta kuinka suuren muutoksen olen käynyt läpi. Mutta kuten tiedätte, nälkä kasvaa syödessä. Onnistumisen myötä itsevarmuus tekemiseen kasvaa ja mittakaavat vaihtuvat. Ja kun kerran tuntuu pojalla kulkevan ihan hyvin, niin tavoitteet on sen mukaan asetettu ensi kaudeksi korkealle. Myös perhe on ajautunut mukaan tähän tri-maailman. Ovat kannustaneet, tsempanneet ja olleet mukana kaikissa kisoissa. Myös se on saanut puskemaan eteenpäin yhä kovempaa.

Lajin parissa olen tutustunut hienoihin ihmisiin. Olin Kemissä sukuloimassa juuri hiljattain ja tapasin tässä yhteydessä torniolaisen kaverin, johon olin tutustunut kesällä kisoissa. Treffasimme ja kävimme tekemässä uimatreenin kun satuimme samaan kylään samana aikaan. Uimisesta ei tosin meinannut tulla mitään, juttua riitti ja riitti. Aivan mahtavaa!

Kaikki kiitos tästä taipaleestani kuuluu koko Turun Urheiluliiton triathlonjaoston aktiiviporukalle, joka silloin ekalla uintikerralla otti minut avosylin vastaan: olette sanoinkuvaamattoman mahtava jengi. Joukosta on löytynyt myös muutamia tyyppejä, joiden kanssa tuntuu kuin oltaisiin tunnettu jo vuosikausia. Olette minulle sielunveljiä ja -siskoja. Muutitte elämäni! Kiitos!

Voin siis lämpimästi suositella lajia kaikille. Heti ei tarvitse olla huippukunnossa. Ei haittaa, vaikka olisi hieman vatsaa, itse en ainakaan antanut sen häiritä. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa tavoitella parempaa elämänlaatua. Ole oma itsesi, rohkea ja tule mukaan - saatat yllättyä. Maaliviivan ylittämisen tunnetta ei voita mikään!

Share This!

Sunnuntaistoorit