Ei enää koskaan...

Paluu takaisin kuntosalille oli edessä. Salilla tuli käytyä 4-5 kertaa viikossa ja painojen kanssa heiluttua. Kerran sitten alkulämmöksi ajattelin juosta pienen hetken juoksumatolla ja kuinkas sitten kävikään? Aikaisemmin typeränä pitämäni homma, jota jalkapallotreeneissä vältin viimeiseen asti (en osallistunut kertaakaan) olikin ihan kivaa. Tuli hölkättyä tunnin verran ja punttitreenit unohtuivat kokonaan. Siitä se ajatus sitten lähti.

Viidenkympin villitys iski 2013 syyskuussa ja työkaverin kanssa mietittiin, mitä hullua voisi keksiä? Päätimme osallistua Tukholman maratonille 2014. Sen jälkeen juoksutreenit alkoivat ilman mitään kunnollista treeniohjelmaa, kunnes minulle ehdotettiin Paavo Nurmi – keskuksen testeihin menemistä. Sieltä sain todella hyvän treeniohjelman ja tavoiterajat, millä pystyisin läpäisemään maratonin.

Ensimmäinen juoksukilpailu oli Aurajoen yöjuoksu, johon osallistuin hodarimyyjän (Filete Oy:n) sponsoroimana. Seuraavaksi oli vuorossa Tukholman maraton satatuhatta perhosta vatsassa. Juoksu meni loppujen lopuksi todella hyvin aikaan 3:65 - eiköhän se ole alle neljä tuntia? Kuulostaa ainakin mukavammalta. Viime vuonna tuli juostua myös Paavo Nurmen ja Tampereen puolikkaat.

Aina pitää olla haasteita, joten ajatuksissa kävin läpi, että mitä seuraavaksi. Työkaveri ehdotti, että ostetaan fillarit ja osallistutaan Vätternrundan – tapahtumaan. Se todettiin kylläkin hetken päästä liian ylivoimaiseksi. Juokseminen oli jo käynyt yksitoikkoiseksi, joten halusin jotain muuta juoksun lisäksi ja internetin ihmeellisestä maailmasta löysin triathlonin. Himmeä Airam sai maakosketuksen ja syttyi päässäni. Olisiko se kenties tässä?

Joulukuussa 2014 lähdin Raision Ulpukkaan kokeilemaan kelluuko puupää pinnalla. Heikosti pysyi. 25 metrin jälkeen tuntui jo, kun olisi Atlantin poikki uinut. Apua oli saatava. Tekniikkatunteja etsiessäni löysin Aurajoen uintiseuran ja heidän treeninsä. Aikuisille oli tarjolla vapaa-uinnin tekniikkatunnit. Samalla kurssilla oli Teppo ja Anna, joilta kuulin TuUL:n triathlon jaostosta.

Kaksi viikkoa kotona mietin asiaa, uskaltaako osallistua ja tulla tulpaksi yhteisiin treeneihin. Päätin lähteä kokeilemaan. Vastaanotto oli lämmin ja huomasin, että muillakin oli samoja ongelmia uinnin kanssa. Siitä se sitten lähti. Hetken päästä olinkin jo Nummen pyörässä hankkimassa maantiepyörää ja märkäpukua. Eka pyörätreeni oli Villen kanssa tehty 100 kilometrin lenkki. Hyvä kun pystyin kävelemään seuraavana päivänä.

Koko talven ja kevään treenatessani joukossa mukavassa itseluottamukseni kasvoi, ja ilmoittauduin ensimmäisiin triathlonkilpailuihin Vantaalle. Kisa ei mennyt hyvin, hukkumakuolema / paniikkikohtaus iski krampin myötä ja keskeytys oli hiuskarvan varassa. En olisi kehdannut mennä töihin jos olisin joutunut keskeyttämään 100 metrin uinnin jälkeen, joten sisulla mentiin.

Ajattelin, että jos tästä rantaan pääsen, niin suutelen maata. Ja niinhän minä teinkin. Tuumin, että ikinä en enää osallistu tällaisiin kisoihin, mieluummin menen vaikka pesukoneeseen lingottavaksi. Kiitos ja hyvästi! Olisi pitänyt harjoitella avovesiuintia ennen kisoja, niin kuin minua ohjeistettiin. En uskonut.

Seurakaverit kertoivat omista kokemuksistaan ja kannustivat jatkamaan. Ei saanut heittää pyyhettä kehään. Kaiken kannustuksen jälkeen olihan se pakko kokeilla vielä. Ilmoittauduin Säkylän kisoihin. Uintimatkan piti olla lyhyempi, mutta mittavirheen vuoksi olikin tooooosi pitkä. Selvisin niistä kisoista kuitenkin ihan hyvin ja seuraava tavoite asetettiin TTW-viikonloppuun.

Alkuperäisissä suunnitelmissani oli osallistua puolikkaaseen, mutta vaihdoin sen sprinttiin. Kisa meni itsessään loistavasti ja sain siitä lisää motivaatiota treeneihin ja ensi kauden kisoihin.

Suurin kiitos kuuluu seurakavereille, jotka jaksavat kannustaa ja innostaa eteenpäin. Ilman teitä ei tätä jaksaisi.