Juoksu ja triathlon ovat minulle paitsi harrastus, myös työ. Olen nyt jo kuuden vuoden ajan työllistänyt itseni personal trainerina ja valmentajana omassa Tahto Trainers -yrityksessäni. Asiakkaani ovat eri tasoisia harrastajia sekä kuntoilijoita, ja yhä useamman olen onnistunut houkuttelemaan myös triathlonin pariin. Olen keskittynyt erityisesti kestävyyslajeihin ja fitness-hommat jätän suosiolla muille.
Kollegani ja ystäväni Ilkan kanssa olemme vetäneet juoksu- ja triathlonkouluja useamman vuoden ajan ja on upeaa ajatella, että olemme kannustaneet jo satoja ihmisiä noiden lajien pariin. Vuoden huippuhetkiä ovat harjoitusleirit, jolloin mukaamme lähtee kymmeniä kuntoilijoita ja parin viikon ajan saan keskittyä vain liikkumiseen, syömiseen ja nukkumiseen. Harjoitusfilosofiaani kuuluu liian tiukkapipoisuuden välttäminen - tekemisestä pitää voida nauttia, kehoaan pitää kuunnella sopivasti, eikä allasbaarissa pitkän pyörälenkin jälkeen nautittu palauttava juoma tai lenkin lomassa kahvitauolla syöty juustokakun pala vähennä harjoituksen arvoa.
En osaisi enää kuvitella tekeväni jotain muuta työtä. Se, ettei tarvitse istua päivää paikallaan on suuri etuoikeus. Toki ammatinvalintani johtaa myös siihen, ettei oma treenaamiseni voi olla aina kovin järkevää: asiakkaiden kanssa liikkuminen ei aina palvele omaa treenaamista ihan optimaalisesti ja sitten pitäisi vielä joskus malttaa levätäkin. Kuten monelle muullekin triathlonistille, myös minulle lepopäivien pitäminen on lajin haastavin osuus...
Ensikosketukseni triathloniin tapahtui ollessani noin 10-vuotias. Isäni Heikki täällä jo aiemmin tarinoi Solan kylässä järjestämistään jokamiestriathloneista ja minä olin tietenkin noissa kilpailuissa innolla mukana. Tuolloin taisin kyllä jättää uinnin väliin ja oma suoritukseni oli duathlon-henkisesti juoksu-pyöräily-juoksu. Olen aina ollut aika kilpailuhenkinen ja muistan, kuinka ensimmäisellä kerralla minua harmitti suunnattomasti, kun pyöräni ei kulkenut tarpeeksi kovaa eteenpäin ja lisäksi vielä eksyin (merkityllä) reitillä. Huono pyöräilysuoritukseni johtui tietenkin pelkästään huonoista välineistä...
Kilpailusta muistan myös sen, kuinka ihanalta tuon huiman urheilusuorituksen jälkeen tuntui loikoilla kioskin edustalla nurmikolla ja nauttia palauttavasta jäätelöstä. Ja sen, kuinka hyvä henki koko kylän yhteisessä tapahtumassa oli. Onneksi tuo yhteishenki tuntuu olevan lajille tyypillinen ja sen aistii isommissakin tapahtumissa.
Solan ensimmäisistä kylätriathloneista on vierähtänyt jo yli 20 vuotta, mutta edelleen ennen kisaa tuntuu samaa kihelmöintiä ja maaliintulon jälkeinen fiilis on yhtä mahtava tai jopa mahtavampi, kuin lapsena. Aikuisiällä kokeilin lajia ensimmäisen kerran Kiskossa sprinttimatkalla. Tuolloin maratoneja oli juostuna jo kymmeniä ja olin rakastunut tavoitteelliseen treenaamiseen. Kiskossa pyöränäni oli testikäytössä oleva maantiepyörä, jonka vaihteita opettelin käyttämään matkalla parkkipaikalta lähtöpaikalle. Myös lukkopolkimet taisivat tuolloin olla ensimmäistä kertaa käytössä ja kaiken kruunasi hieno märkäpukuni - mieheni ylpeänä Claes Ohlsonilta hankkima lyhytlahkeinen kankea puku, joka varmaan oli tarkoitettu lähinnä vesipeuhuiluun; Ainakaan uintiin sitä ei oltu tarkoitettu. Räpiköin uinnin läpi sammakkoa ja päätin, että opettelen kunnolla uimaan. Taisin sijoittua kymmenen parhaan joukkoon naisissa ja nälkä alkoi kasvaa syödessä - en halunnut enää antaa muille etumatkaa ihan yhtä paljon. Kiskon kisa oli hauska ja onnistunut kokemus ja toimi minulla lopullisena niittinä - otin triathlonin omaksi lajikseni.
Olen tähän mennessä juossut 29 maratonia ja triathlonissa olen kilpaillut kaikilla matkoilla. Juoksuaikoja tuskin pystyn enää kovin paljon parantamaan, mutta triathlonissa toiveenani on sen sijaan vielä kehittyä. Suurin juttu triathlonin parissa minulle on ollut ensimmäinen Ironman-matkani Nizzassa 2013. Tuota kilpailua jännitin enemmän kuin mitään muuta ikinä ja oli hienoa huomata, että vuosia rakennettu kestävyyspohja kesti ja pääsin todella hyvissä voimissa ja hyvillä mielin maaliin.
TuUl Triathloniin liityin mukaan, koska olin kuullut seurasta niin paljon positiivista ja olen Turun seudulta kotoisin. Vaikka olen asunut Helsingissä jo pitkään, turkulaisuus taitaa asua minussa jossain syvällä ja onhan Turussa myös poikamme mummola. Työni takia en pystyisi kotikulmillakaan osallistumaan viikottain yhteistreeneihin, mutta Turussa voisivat ainakin viikonlopputreenit olla välillä mahdollisia. Olen siis varsin poissaoleva etäjäsen, mutta hengessä mukana.
Triathlonistina ja treenaajana olen vähän kuriton - suutarin lapsella, tai tässä tapauksessa itse suutarilla, ei ole kenkiä: Teen kyllä harjoitusohjelmia muille, mutta itselleni en oikein pysty ohjelmaa tekemään - tai ainakaan sitä noudattamaan. Rakastan kovia treenejä ja pitkiä lenkkejä, mutta haluan tehdä vähän kaikkea ja treenata vuodenaikojen mukaan. En esimerkiksi kovin helposti hyppää maantiepyörän selkään sisällä, vaan lähden mieluummin hiihtämään, jos siihen suinkin on mahdollisuus. Ja täytyy myöntää, että liikkuminen on niin kivaa, että treenaan välillä vähän liikaa.
Tällä hetkellä treenaamistani sääntelee tehokkaasti 3,5 kuukautta vanha poikani. Onneksi maailman paras aviomieheni (innokas triathlonisti hänkin) ymmärtää, kuinka iso osa minua liikkuminen on, ja päästää minut joka päivä treenaamaan, ja myös sopivasti töihin. Poikamme on jo mahassani tottunut sellaiseen höykytykseen, että nukkuu parhaiten kärryissä vanhempien juostessa. Ainakin vielä olen onnistunut yhdistämään äitiyden ja treenaamisen hyvin, mutta pitkistä pyöräilyistä joudumme varmasti tänä kesänä vielä vähän tinkimään. Kesälle on jo monta triathlonia ja pari maratonia tiedossa, mutta aikatavoitteet ajattelin vielä tämän kauden osalta unohtaa ja iloita siitä, että pääsen taas viivalle - ja toivottavasti myös maaliin.
Triathlon on siitä loistava laji, että kehitettävää riittää. Seuraavaksi minun pitäisi saada pyörä kulkemaan vähän kovempaa eikä muustakaan kehityksestä toki haittaa olisi. Toivon, että pysyn sellaisessa kunnossa, että voin osallistua triathlonkisoihin joskus yhdessä poikani kanssa, ja että saan häneen kylvettyä liikkumisen ilon sen verran syvälle, että se kantaa läpi elämän.
Lopuksi haluan vielä rohkaista kaikkia kokeilemaan triathlonia. Kokeile triathlonia -sarjat ovat nimenomaan kokeilemista varten eikä niitä varten tarvitse treenata vuosikaupalla tai hankkia ylimääräistä välineistöä. Jos pysyt pinnalla ilman uimarengasta, osaat ajaa pyörällä ja pystyt edes jonkin verran juoksemaan, ilmoittaudu mukaan. Nähdään tapahtumissa!
Sunnuntaistoorit
- 20-12-2015 Miia Tuohimaa: Siinä lepää - mieli nimittäin!
- 13-12-2015 Matti Pippola: Kohti elämäni parasta kuntoa
- 06-12-2015 Leevi Hietanen: Triathloniin lätkästä — Urheiluun lätkässä
- 29-11-2015 Maria Kasurinen: Joulukuun taikaa
- 22-11-2015 Laura Iire: Koiran perässä triathlonistiksi
- 15-11-2015 Juhani Pälve: Aluksi itseäni vastaan, sitten kelloa, sitten..
- 08-11-2015 Hannu Taipale: Michelin-ukosta Teräsmieheksi
- 01-11-2015 Jenni Vallenius: Kun antaa pikkusormen..
- 25-10-2015 Matti Peltola: Vaikeuksista huolimatta voittoon!
- 18-10-2015 Anna-Kaisa Peltola: Herätys kolmevitosena
- 11-10-2015 Juha-Markus Koistinen: Matkalla mahdottomaan?
- 04-10-2015 Jarno Kuronen: Mielen voitto fysiikasta
- 27-09-2015 Juha Kujala: Ei enää koskaan...
- 20-09-2015 Robert Strömberg: Into vs Järki
- 13-09-2015 Laura Heinonen: Triathlonia ilman suorittamista
- 06-09-2015 Sari Holmström: Triathlon vei mukanaan
- 30-08-2015 Andrea Pérez: How triathlon came into my life
- 02-08-2015 Satu Paananen: Nöyrin mielin voittajana
- 26-07-2015 Teppo Hyytiä: Kun triathlonkärpänen puraisi..
- 19-07-2015 Carina Kontio: Choice that changed my life
- 12-07-2015 Anja Kontio: Infected with the triathlon virus
- 05-07-2015 Jari Soininen: Elämää, hikeä ja kyyneleitä
- 28-06-2015 Johanna Jaakkola: Erilainen kesä
- 21-06-2015 Juha Pertola: Ei koskaan kippurasarvisella...
- 14-06-2015 Petri Karvinen: Haaste, josta ei voinut kieltäytyä
- 07-06-2015 Lotta Laaksonen: Hyötyliikunnan avulla puolimatkalle
- 31-05-2015 Ville Wainio: Haita pakoon uiden
- 24-05-2015 Elina Norrman: Kipinästä roihuksi!
- 17-05-2015 Petter Rönnlöf: Darth Vader oli liikaa!
- 10-05-2015 Joonas Kursu: Hitaasti, varmasti, ilon kautta!
- 03-05-2015 Pia Cajan: Liikkumisen vapaus ja ilo!
- 26-04-2015 Anna-Liisa Autio: Comeback Triathlonin Pariin
- 12-04-2015 Jarno Stenroos: Sunnuntaistooria Porista - matkalla elämässä
- 05-04-2015 Johanna Tokola: Rakkaasta harrastuksesta rakas työ!
- 29-03-2015 Liisa Jaatinen: Nöyryydellä ja intohimolla
- 22-03-2015 Sami Silto: Hailen kintereillä
- 15-03-2015 Piritta Koistinen: Mikä minusta tulee isona?
- 08-03-2015 HeikkI Mäntymäki: Triathlon on elämäntapa
- 01-03-2015 Joonas Hänninen: Lupa syödä ja käyttää lycraa
- 22-02-2015 Päivi Hänninen: Kun matka on määränpää
- 15-02-2015 Pasi Silvola: Himoliikkujan päiväkirja
- 08-02-2015 Janina Saarnio: Heppatytöstä triathlonistiksi
- 01-02-2015 Niklas Sohlberg: Kavereiden kesken
- 25-01-2015 Elina Lammela: Iloa on treeni-ilo
- 18-01-2015 Arttu Saarinen: Marginaalista kohti massoja
- 11-01-2015 Erja Alanen: Urheiluhullu omasta tahdosta
- 04-01-2015 Heikki Nummelin: Tavoitteena triathlonkultaa!
- 28-12-2014 Niklas Merikallio: Isi harrastaa
- 21-12-2014 Satu Pippola: Löysin triathlonista itselleni haasteen!
- 14-12-2014 Kimmo Holmström: Kun triathlon muuttaa kaiken
- 07-12-2014 Pekka Stenholm: Arjen juhlaa
- 30-11-2014 Tommi Lindholm: Tommi Lindholm
- 23-11-2014 Marianne Palmu: Hetken mielijohteesta elämäntavaksi
- 16-11-2014 Folkert Wierda: You’re never too old to Tri
- 09-11-2014 Veera Alanen: Treenaten tulevaisuuteen
- 02-11-2014 Toni Keto: Pullaposkesta teräsmieheksi
- 26-10-2014 Mia Kuczynski: Triathlon-harrastuksen alkumetreillä