Mutta sitten vähän päälle parikymppisenä tapasin urheiluhullun miehen ja se hulluus tarttui pikkuhiljaa minuunkin. Ensin aloin juosta, sitten treenattiin miehen kanssa yhdessä vuorosoutua ja osallistuttiin Sulkavan soutuihin kahtena kesänä. Soutuihin valmistautumiseen kuului myös paljon uintia.

Jossain vaiheessa aloitin ympärivuotisen työmatkapyöräilyn. Myös hiihtotekniikan salat ovat tulleet tutuiksi. Vuosien varrella olen liikkunut välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta nuorimman lapsen syntymän jälkeen vajaat kymmenen vuotta sitten hurahdin lopullisesti. Aloin juosta tavoitteellisesti, mutta kun juoksu ei kuitenkaan tunnu olevan se omin lajini, aloitin – jälleen kerran mieheni houkuttelemana – triathlonin.

Mikäpä tässä on liikkuessa, kun perheessä on huoltaja-valmentaja-kannustaja – itse ei tarvitse huolehtia pyörän huollosta eikä suksien voitelusta ja kysymykseen mitä kannattaisi treeneissä seuraavaksi tehdä ja millä intensiteetillä tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä. Yhteisiä puheenaiheita tai yhteistä tekemistä ei tarvitse hakea. Myös jälkikasvua on saatu innostettua mukaan ja mikä onkaan parempi tapa viettää aikaa 18 v. tyttärensä kanssa kuin mennä yhdessä lenkille.

Harjoittelun positiivinen kierre

Miksi treenaan? En varmaankaan siksi, että voisin osallistua kisoihin, vaan siksi, että se on kivaa. On mukava tuntea olevansa hyvässä kunnossa, vaikka toisaalta runsas liikunta aiheuttaa myös kremppoja sinne sun tänne. On mukava tuntea kuuluvansa triathlonistien iloiseen ja kaikki harrastajat mukaansa hyväksyvään joukkoon ja käydä yhteistreeneissä, joihin osallistuu kaiken ikäistä ja tasoista porukkaa aloittelijoista aina Suomen huippuihin asti. Ja saada vielä kaiken lisäksi asiantuntevaa valmennusta. Lisäksi on erittäin mukavaa, että treenaaminen ei koskaan käy yksitoikkoiseksi.

Triathlonharjoittelu on monipuolista ja antaa jatkuvasti uusia haasteita. Mutta kisoihin osallistuminen tuo kyllä oman suolansa harjoitteluun eikä ilman tavoitteita harjoittelukaan olisi pitemmän päälle kovin motivoivaa. Tai toisinpäin – kun on ilmoittautunut kisoihin, on vähän pakko harjoitella, että kehtaa sinne mennä Hymiö wink

Edelleen olen kisoissa jos nyt en viimeinen niin kuitenkin siellä puolen välin huonommalla puolella. Totta kai se korpeaa jatkuvasti, ei kilpailuhenkisyys mihinkään minusta ole hävinnyt, ja haluaisin niin kovasti olla nopeampi ja parempi. Enää se ei kuitenkaan lannista eikä estä minua treenaamasta ja osallistumasta kisoihin!

Share This!

Sunnuntaistoorit