Tavoitteena triathlonkultaa!

Itselläni ei todellakaan ole urheilijataustaa, vaikka olenkin koko ikäni liikkunut kohtuullisesti. Kuulun siihen ikäluokkaan, missä käveltiin tai pyöräiltiin kouluun, ja pihalla leikittiin urheilua. Kiipeilimme puissa sekä kallioilla, harrastettiin partiota ja kaikenlaista sen ohessa. Näin jälkeenpäin ajateltuna, sieltä se kestävyysurheilun pohjakuntokin lähtee.

En ole koskaan fanittanut musikantteja enkä urheilijoita enkä edes juuri seurannutkaan näitä. Siitä huolimatta lähdin mukaan pieniin triathlonin kyläkisoihin 1980–90-luvulla, ihan tavallisilla uikkareilla ja vanhalla retkipyörällä.

Kun järjestin 90-luvulla, Polvijärvellä, Sola-Triathlon-kisoja noin seitsemän kertaa, en vielä silloinkaan tiennyt lajista juuri mitään - ja hyvä niin. Kun kisat saivat julkisuutta niin lehdissä kuin radiossakin, paikalle saattoi ilmaantua ihan oikeita kilpailijoita trikoissaan. Yleensä he kääntyivät takaisin, kun selvisi kilpailujen luonne hauskasta liikkumisesta; täysillä vaan ei tosissaan.

Näissä olivat mukana kylän väki sekä lomalaiset. Kaikille oli sopiva sarja tarjolla ja ikäjakauma oli 4–75 vuotta. Ensimmäiset numerolaput teimme vanhasta patjakankaasta ja paalinarusta. Lähtö traktorin lavalla uimapaikalle järven rantaan ja siellä uintia 0–200 metriä. Moni halusi jättää uinnin väliin ja heillä oli lupa lähteä kisaan kun viimeinen oli noussut vedestä. Juoksumatka suoritettiin kapeaa hiekkatietä pitkin Rukkonivan maitolaiturille tai Saarilan talon pihalle asti. Sieltä pyörällä hiekkatietä joko pidempi lenkki tai lyhyempi. Maaliintuloa ennen piti jättää pyörät ojan pientareelle jotta kioskin nurkalla oleva maalivaate päästään alittamaan komeasti juosten. Palkintojen jako oli illalla heinäladossa tanssin kera.

Kerran oli mukana yksi äärimmäisen kilpailuhenkinen ja voitonnälkäinen Heikki (nimi ei muutettu). Hän tiesi kilpailun luonteen ja siitä huolimatta oli valmistautunut suoritukseen ankaralla harjoittelulla ja tankkaamalla. No hän keskeytti uintiosuudella ennen ensimmäistä kelluvaa mehukanisteria.

Kun ryhdyin Kiskolaisen Punta Oy:n vetäjäksi oli kiva innostua lajista lähes tosissaan. Olimmehan paikkakunnan suurin teollinen toimija ja Kisko Triathlonin tärkein yhteistyökumppani. Vuonna 2008 olin mukana edelleen tavallisella pyörällä ja 2009 ajoin Kiskossa Fubilla eli taitettavalla keksinnöllä, joka ei ole vieläkään päässyt markkinoille. Kiskon kisa on mukava sekoitus rentoa kyläkisaa ja oikeaa urheilua. Näiden vuosien aikana homma kasvoi muutamassa vuodessa nykymittoihinsa eli kaksin-kolminkertaiseksi.

Kun kaksi vuotta sitten liityin seuraan halusin maratonjuoksujen rinnalle lisää tavoitteellisuutta, ja sitä olen saanut. Tunsin heti lajin sekä porukan omakseni ja tässä sitä nyt mennään treenistä ja kisasta toiseen. Myös oma tavoite on kirkastunut.

Teen työkseni johdon konsultointia ja muita yritysten kehittämisjuttuja. Usein esimerkit muilta alueilta ovat hyviä ja eräs parhaista on metafora visiosta ja strategiasta.

Triathlonin mestaruus 100v sarjassa on mainio visio minulle. Se antaa suunnan kaikkeen harjoitteluun ja elämiseen yleensä. Vision saavuttaminen on sopivasti kaukana ja jopa hieman filosofinen. Kun yrityksissä mietitään strategioita, niin sama homma itsellä. Nyt en mene enää syvemmälle tähän maailmaan vaan olen onnellinen omasta visiostani, strategioistani ja välitavoitteista. Avaan lähiaikoina www.triathlon100.fi verkkosivut ja siellä yhdistän työasiat ja terveellisen urheilun toisiinsa omalla tavallani.

Seuraava välitavoite on ensi kesän kisoista nauttiminen ja ehjät suoritukset. Talvikauden harjoittelutavoite on palauttaa liikkuvuus sille tasolle mitä se on ollutkin. Nyt huomaan että venyttelyn laiminlyönti näkyy varsinkin juoksussa. Nopeus putoaa ja tuntuu vaikealta. Tärkein yksittäinen ja iso tavoite on pysyä terveenä.

Havajilla Ironman-täysmatka on monille unelma tai haave. Minulle se on välitavoite ☺ - ja mahdollisesti jopa jo parin vuoden päästä, kun ikäkausisarja vaihtuu. Kun näitä tavoitteita esittää julkisesti, on myös pientä positiivista painetta toteuttaa ne. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitsemme toisiamme. Kannustuksen, esimerkin ja tuen antaminen on erittäin tärkeää.

- Heikki Nummelin