Olen aina liikkunut. Lapsesta saakka olen harrastanut yksilöurheilulajeja laidasta laitaan: kendoa, ratsastusta ja tennistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Osa lajeista on jäänyt parin vuoden jälkeen, mutta juoksu on pysynyt mukana aina. Omaksi ilokseni ja kunnossa pysyäkseni. Juokseminen on aina ollut tapa nollata pää ja selkeyttää ajatukset, karistaa murheet ja stressi edes hetkeksi, ja pysyä kolmosella alkavissa vaatekoissa. Keski-ikäistyttyäni aloin osallistua erilasiin tapahtumiin ja kilpailuihin, kympeillä ja puolikkailla.
Palkkasin maailman ihanimman ja parhaimman pt:n, joka laati harjoitusohjelman. Kului muutama vuosi ja pärjäsin omassa ikäluokassani kiitettävästi, mutta todellisuus iski päin pläsiä. Tästä ei enää nuorruta, minua ei tulla ikinä valitsemaan mihinkään maajoukkueeseen eivätkä tulokset voi enää paljokaan parantua. Kroppa ei enää kestä pelkkää yksipuolista juoksutreeniä eikä matkojen pidentäminen kiinnostanut. Valmentajani ehdotti triathlonin kokeilemista. Mikäs siinä, olen aina tykännyt haasteista, osasin juosta, pysyin pinnalla ja kaikkihan nyt osaa pyöräillä. Näin luulin.
Harjoittelin syksyn, talven ja kevään - kovaa ja suunnitelmallisesti. Ensimmäinen kisa Kuusijärvellä meinasi lopettaa koko harrastuksen lyhyeen. Keskeytin uinnin ensimmäisen kierroksen jälkeen. En saanut happea, jalat tuntuivat kahdelta betonipylväältä, joita raahaan perässäni. Mietin koko 750 metrin matkan vain kuinka pääsen rantaan, missä turvavene on, nostanko käden ylös, miten se ranta ei jumalauta tule yhtään lähemmäksi! Nousin vedestä, sanoin järjestäjille keskeyttäväni ja hölmistyneille kannustajilleni, että nyt himaan ja äkkiä. Menin peiton alle ja päätin, etten enää ikinä tule pois sieltä. Sitä pettymyksen ja häpeän määrää… Vuorokauden pillittämisen jälkeen nousin ja päätin näyttää Kuusijärvelle. Puin märkkärin päälle ja uin järvellä kolme kilsaa, rauhallisesti ja ilman mitään ongelmia. Sen jälkeen avovesiuinti on ollut lempilajini, meditatiivista ja ihanaa puuhaa, vaikkei se vauhdeissa mitenkään näykään. Kisoissa keskityn vain omaan uintiini.
Pyöräily sen sijaan on edelleen niin vaikeaa, vaikka aloittaessani toisin luulinkin. Uskottelin hetken itselleni, että johtuu puhtaasti välineistä, toisilla on kun niin paljon paremmat vehkeet, että sen takia jään tuntitolkulla ja muuta vastaavaa. Kunnes ostin itse paremmat vehkeet. Ja juu ei. Vauhtini ei kasvanut samassa suhteessa sijoittamaani rahamäärään, vaikka olin tällaista ihmettä toivonutkin. Pyöräilyynkin pätee siis sama kuin moneen muuhunkin asiaan: pyöräilemään oppii pyöräilemällä ja harjoittelemalla.
Juokseminen on oikeastaan ainoa asia elämässä mitä osaan, se missä olen kohtuullisen hyvä. Mutta vaikka kuinka olisin nopein juoksuosuudella ja ottaisin vikalla osuudella selkiä kiinni, se ei riitä jos olen vasta nousemassa vedestä kun muut on jo toisella pyöräilykierroksella. Niin kuin kaikki asian harrastajat tietävät. Mutta se tekeekin tästä lajista niin hienon. On parannettavaa, haasteita ja mahdollisuus kehittyä. Olen vasta matkan alkutaipaleella, pitää vain osata treenata kohtuudella ja viisaasti, että säilyy terveenä.
Maltista valttia
Kuten monelle triathlonistille, minullekin on haaste malttaa harjoitella maltilla ja itseään aidosti kuunnellen. Kun se treenaaminen ja kisaaminen on niin kivaa. En kuitenkaan jaksa tai osaa olla liian kurinalainen. Syön luonnostani terveellisesti, mutta muissa elämäntavoissani olisi varmasti parantamisen varaa. Ihan ensimmäiset triathlonkokemukseni olivatkin Terässika-kilpailusta, jossa sijoituin aina hyvin. Toisaalta tähän sakkiin mahtuu niin monenlaista tyyppiä, että se tekee porukasta juuri hauskan ja suvaitsevaisen. Kisoissa huippumenijä kärjessä jaksaa ja viitsii ohittaessa kannustaa nobody-minua, joka tulen parilla kierroksella perästä. Olen luonteeltani kärsimätön ja kilpailuhenkinen. Triathlon opettaa minua nöyremmäksi.
Turun triathlonporukkaan tulin mukaan tuttujen kautta. Vietän suurimman osan vapaa-ajastani mökkeillen Turun saaristossa, joten miksen myös treenaisi siellä. Täytyy myöntää, että suhtauduin aluksi epäillen turkulaisiin, nehän on niin sisäänpäin lämpiäviä ja puhuukin oudosti. Olin väärässä. Olen tuntenut itseni tervetulleeksi ja joskus jopa tarpeelliseksi. Vaikka pääsenkin paikkakuntalaisia harvemmin osallistumaan harjoituksiin, tulen aina kuin mahdollista. On hienoa treenata itseäni parempien joukossa, se kannustaa ja pistää tsemppaamaan.
Suomen kesä lähestyy ja monia kisoja on tarjolla. Triathlonissa ei tosiaan tarvitse olla huippu-urheilija, kaikentasoisille löytyy vaihtoehtoja. Itse olen saanut siskontyttäreni mukaan kokeilemaan lajia ensi kesänä. Toivottavasti kipinä syttyy ja osaan olla innostavana esimerkkinä. Tsemppiä kaikille harjoitteluun ja tulevan kauden kisoihin!
Sunnuntaistoorit
- 20-12-2015 Miia Tuohimaa: Siinä lepää - mieli nimittäin!
- 13-12-2015 Matti Pippola: Kohti elämäni parasta kuntoa
- 06-12-2015 Leevi Hietanen: Triathloniin lätkästä — Urheiluun lätkässä
- 29-11-2015 Maria Kasurinen: Joulukuun taikaa
- 22-11-2015 Laura Iire: Koiran perässä triathlonistiksi
- 15-11-2015 Juhani Pälve: Aluksi itseäni vastaan, sitten kelloa, sitten..
- 08-11-2015 Hannu Taipale: Michelin-ukosta Teräsmieheksi
- 01-11-2015 Jenni Vallenius: Kun antaa pikkusormen..
- 25-10-2015 Matti Peltola: Vaikeuksista huolimatta voittoon!
- 18-10-2015 Anna-Kaisa Peltola: Herätys kolmevitosena
- 11-10-2015 Juha-Markus Koistinen: Matkalla mahdottomaan?
- 04-10-2015 Jarno Kuronen: Mielen voitto fysiikasta
- 27-09-2015 Juha Kujala: Ei enää koskaan...
- 20-09-2015 Robert Strömberg: Into vs Järki
- 13-09-2015 Laura Heinonen: Triathlonia ilman suorittamista
- 06-09-2015 Sari Holmström: Triathlon vei mukanaan
- 30-08-2015 Andrea Pérez: How triathlon came into my life
- 02-08-2015 Satu Paananen: Nöyrin mielin voittajana
- 26-07-2015 Teppo Hyytiä: Kun triathlonkärpänen puraisi..
- 19-07-2015 Carina Kontio: Choice that changed my life
- 12-07-2015 Anja Kontio: Infected with the triathlon virus
- 05-07-2015 Jari Soininen: Elämää, hikeä ja kyyneleitä
- 28-06-2015 Johanna Jaakkola: Erilainen kesä
- 21-06-2015 Juha Pertola: Ei koskaan kippurasarvisella...
- 14-06-2015 Petri Karvinen: Haaste, josta ei voinut kieltäytyä
- 07-06-2015 Lotta Laaksonen: Hyötyliikunnan avulla puolimatkalle
- 31-05-2015 Ville Wainio: Haita pakoon uiden
- 24-05-2015 Elina Norrman: Kipinästä roihuksi!
- 17-05-2015 Petter Rönnlöf: Darth Vader oli liikaa!
- 10-05-2015 Joonas Kursu: Hitaasti, varmasti, ilon kautta!
- 03-05-2015 Pia Cajan: Liikkumisen vapaus ja ilo!
- 26-04-2015 Anna-Liisa Autio: Comeback Triathlonin Pariin
- 12-04-2015 Jarno Stenroos: Sunnuntaistooria Porista - matkalla elämässä
- 05-04-2015 Johanna Tokola: Rakkaasta harrastuksesta rakas työ!
- 29-03-2015 Liisa Jaatinen: Nöyryydellä ja intohimolla
- 22-03-2015 Sami Silto: Hailen kintereillä
- 15-03-2015 Piritta Koistinen: Mikä minusta tulee isona?
- 08-03-2015 HeikkI Mäntymäki: Triathlon on elämäntapa
- 01-03-2015 Joonas Hänninen: Lupa syödä ja käyttää lycraa
- 22-02-2015 Päivi Hänninen: Kun matka on määränpää
- 15-02-2015 Pasi Silvola: Himoliikkujan päiväkirja
- 08-02-2015 Janina Saarnio: Heppatytöstä triathlonistiksi
- 01-02-2015 Niklas Sohlberg: Kavereiden kesken
- 25-01-2015 Elina Lammela: Iloa on treeni-ilo
- 18-01-2015 Arttu Saarinen: Marginaalista kohti massoja
- 11-01-2015 Erja Alanen: Urheiluhullu omasta tahdosta
- 04-01-2015 Heikki Nummelin: Tavoitteena triathlonkultaa!
- 28-12-2014 Niklas Merikallio: Isi harrastaa
- 21-12-2014 Satu Pippola: Löysin triathlonista itselleni haasteen!
- 14-12-2014 Kimmo Holmström: Kun triathlon muuttaa kaiken
- 07-12-2014 Pekka Stenholm: Arjen juhlaa
- 30-11-2014 Tommi Lindholm: Tommi Lindholm
- 23-11-2014 Marianne Palmu: Hetken mielijohteesta elämäntavaksi
- 16-11-2014 Folkert Wierda: You’re never too old to Tri
- 09-11-2014 Veera Alanen: Treenaten tulevaisuuteen
- 02-11-2014 Toni Keto: Pullaposkesta teräsmieheksi
- 26-10-2014 Mia Kuczynski: Triathlon-harrastuksen alkumetreillä