Kouluaikoina omassa kotikylässäni ei ollut juoksumattoja. Juoksut juoksin sisällä kymmenen kilon painoliivin kanssa, joten liian helpolla en itseäni päästänyt, vaikka pakkasta pelkäsinkin! Laskuvarjojääkärikoulun testi olikin sitten ensimmäinen multisport -kilpailuni. Sijoituksena oli sisäänpääsy. Ja sinä lämpimänä kesänä sitten lenkkeiltiin kolmesti päivässä. Kipinä kestävyysurheiluun oli syntynyt.

Ensimmäisen maantiepyöräni ostin Turusta vuonna -99 ollessani täällä koulutuksessa, eikä minulla ollut muuta kulkuneuvoa. Maantiepyöräilyä tuli sitten satunnaisesti harrastettu sen jälkeen, kunnes innostuin maastopyöräilystä, jossa tulikin sen jälkeen näyttävästi kaatuiltua, onneksi vielä ilman suurempia vammoja. Intoa oli enemmän kuin taitoa ja ymmärrystä.. Lyhenne OTB (Over The Bar) tuli tutuksi myös käytännössä.

Triathloniin ajauduin sattuman kautta, kun tilasin työkaverini yllyttämänä vääränlaiset vanteet maantiepyörääni englannista. Tarkoitus oli herätellä maantiepyöräilyharrastus taas henkiin, kun tiedostin riskit loukkaantumisesta maastopyöräilyssä. Kun vääränlaisten vanteiden palauttaminen oli hankalaa, niin myin ne pyörän kanssa pois.

Samoina aikoihin kaverini puhui Kiskon triathlon kisasta ja pakkohan se sitten oli hommata triathlonpyörä, koska maantiepyörä oli tullut myytyä. Elettiin vuotta 2012. Kestävyysurheilu alkoi yksinäisesti harjoitellen. Uinti oli aika hakusessa, mutta eteenpäin mentiin tekniikalla, joka muistutti vapaauintia. Liian pieni märkäpukukin tuli hommattua tietysti. Onneksi uusia saa tilalle. Lenkkarit olivat kuitenkin aina oikeaa kokoa.

Ensimmäinen kisa meni kuitenkin ihan mukavasti, eikä pyörää tarvinnut laittaa toistamiseen myyntiin. Mutta sitä ensimmäisen kisajuoksun huohottamista en ole enää löytänyt. Tosin viime syksyn Nuuksio Classic Trail Marathon sai huomaamaan ettei vielä kolmen tunnin maratoonareiden vauhdissa pysy kahtakymmentä kilometriä pidemmälle.

Edelleenkin teen pääosan harjoittelusta itsekseni, johtuen epäsäännöllisistä työajoistani. Onneksi kuitenkin välillä pääsen yhteistreeneihin hienon porukan seuraan.

Olen valinnut kesäkaudesta vain muutaman kisan johon osallistun. Motivaatio säilyy treenaamisessa, kun on jotain mihin tähdätä. Tärkeämpää minulle on kuitenkin keskittyä muutamaan kisaan hyvin, kuin moneen keskinkertaisesti.

Muistan kun nuoruudessani katsoimme veljeni kanssa televisiosta Pauli Kiurun maaliintulon Havaijilla, silloin nuo Ironman -matkat tuntuivat hurjilta ja saavuttamattomilta. Elokuussa starttaan itse tuolle matkalle.

Juoksemisen tuoma mielihyvä on minulle parasta terapiaa. Ajatus lepää parhaimmillaan. Välillä siitä löytää jopa sen paljon puhutun ”flown”. 

Juoksu, ystäväni, sinusta löydän rauhan.

Hitaasti, varmasti, ilon kautta

Share This!

Sunnuntaistoorit