Juoksin upottavassa hangessa ja välillä nilkkapainot jaloissa. Mitään järkeä siinä ei ollut, fiilistä kyllä. Kehitin näin peruskuntoa koko teini-iän. Muutoin lukiovuodet menivät basson varressa musisoidessa tai hienoisesti kulturellin kaveriporukan kanssa filosofoidessa kahvilassa, jossa hengitettiin pääasiassa filtterin läpi. Siinäkään ei ollut järkeä.

Opiskeluaikoina lääkiksessä juoksu jatkui. Pitkien lukemisien jälkeen juokseminen rentoutti. Pitkien juhlimisien jälkeen juokseminen antoi ryhtiä, aamulla saattoi olla edessä ns. kostolenkki. Juoksun avulla sain palautettua itseni ruotuun. Vuonna 2005 sisko yllytti maratonille. Juostiin yhtä matkaa aikaan 4:25. Ajattelin, ettei tavan kuolevainen voi kovempaa päästäkään. Olin tyytyväinen ja kisa innosti treenaamaan. Siitä asti olemme käyneet joka vuosi perheinemme Tukholman maratonilla, aina joku on juossutkin. Yhtenä vuonna olin asettanut riman ylös, tavoitteena uusi ennätys, alle 3.11 tai rehellisesti sanoen alle kolme tuntia. Katkesin 30 km kohdalla ja laahustin maaliin. Löysin itseni kisan jälkeen Östermalmin urheilukentältä pää painuksissa, itkin avoimesti. Tunnelataus juoksuun oli ollut niin suuri. Muutoinkin kestävyysurheilu herkistää minut. Saan kylmiä väreitä Virénin Münchenin juoksuista ja tippa tulee silmään ajatellessa Myllylän kohtaloa.

Triathloniin minut yllytti kaveri Kuusaalta. Vuonna 2011 olimme tristar-kisassa Virossa. Ennen kisaa ostin toiselta kaverilta maantiepyörän ja märkäpuvun. Kävin muutaman kerran uimassa ja pyöräilemässä. Kisa meni hyvin, voitin kaverini.

Seuraava kisa oli Ironman Kööpenhamina 2014. Kuten kisatahdista huomaa, oli harjoittelukin maltillista. Kävin välillä pyöräilemässä, mutta en juuri uinut. Täysmatkan kisa on pitkä; ja se on myös tuskainen. Olen kuullut ihmisten sanoneen jonkun sissin uineen täysmatkalla jopa rintaa. Olen yksi heistä. Ei ollut vaihtoehtoja. Osasin surkeasti vaparia. Olin maalissa 12:00:28. Kaveri oli odotellut kylmissään puolitoista tuntia maalialueella. Hänen treeniohjelmansa oli toiminut paremmin.

En ole juuri koskaan käyttänyt mittareita tai harjoitusohjelmia treenaamisessa. Teen kaiken fiilistelemällä. Treenejä pitää kuitenkin perheellisenä suunnitella, jotta kalenteri natsaa töiden ja perheen kanssa. Kun on rajallinen määrä aikaa harjoitteluun, on harjoitukset helpompi vetää hyvällä motivaatiolla. Motivaatiokuopasta voi triatlonissa muutoinkin nousta juoksua helpommin, koska hyvät fiilikset uudesta pyörästä säilyy ainakin kaksi viikkoa pidempään kuin uusista lenkkareista. Myös vaimo on alkanut kannustaa: "Treenejä et voi jättää väliin. Sä alat myöhemmin sit kiukutella." Erityisen tyytyväinen olen muksujen innostuksesta. Olen käynyt muutaman kerran 4-vuotiaan tyttöni kanssa juoksemassa, koska hän on sitä vaatinut. 3-vuotias poikakin kertoo uivansa isona kilpaa, ja näyttää vakuudeksi lättäreillä muutaman käsivedon. Esimerkki opettaa.

TuUL triathlon -porukkaan löysin tieni loppukesästä 2014. Porukka on mahtavaa ja samanhenkistä. On mukava huomata, että on muitakin, joiden mielestä lauantaiaamuna klo 7.30 treenit on ok. Yhdessä treeneistä saa eri tavalla irti kuin yksin ja kokeneemmilta saa neuvoja. Saan kiksejä siitäkin kun TTW:n leireillä entiset ja nykyiset prot kertovat omista kokemuksistaan. En vieläkään käytä mittareita tai varsinaista ohjelmaa harjoittelussa, aion kyllä harkita. Mutta tavoitteet on asetettu. Ensi kesänä ei uida rintaa.

Share This!

Sunnuntaistoorit