Lapsuuden vietin useita paikkoja kierrellen isäni ammatin johdosta. Omat arvoni olen omaksunut niistä yhteisöistä, missä olen asunut. Kuusi koulua tuli tutuksi perusopinnoissa. Alakoulu pohjanmaalla ja siitä eteenpäin Kaarinassa. Kesät vietin pääosin kesälapsena Vimpelissä, Pokelan kylässä isäni lapsuusmaisemissa. Itse olen miettinyt, että siinä on yksi luonteeni muovaajista.
Uusissa kouluissa ja kaveripiireissä piti aina tutustua ja selvitä. Pohjanmaa toi luonteeseen positiivisuutta ja rauhaa.Liikkuva elämäntapa ei ollut omiaan sitouttamaan mihinkään liikunnalliseen harrastukseen. Pohjanmaalla pelasin tietysti pesäpalloa. Seinäjoen Maila-Jussit oli seura, punaiset verska-asut olivat kulutustavaraa.
Etelään muutettaessa ei pesäpallosta ollut tietoakaan. Juoksuun oli luontaisia ominaisuuksia, sillä muistan 3. luokalla saaneeni liikuntakerhosta palkinnoksi kompassin 60m kisan voitosta. Muistan myös, että tästä intoutuneena osallistuin koulun suunnistuskilpailuun Jouppilanvuoren rinteillä Seinäjoella. Olin ainut keskeyttänyt, sillä eksyin heti alkumetreillä.
Aloitin juoksuharrastuksen lukion kolmannella, sillä tavoitteenani oli päästä lukion jälkeen nopeasti armeijaan ja ottaa sieltä vielä hyviä kokemuksia elämään. Kunto piti olla kohdillaan, jos halusi varusmieslentäjäksi Kauhavalle. Sain yli 3000m kunnon aikaiseksi ja siitä ei ura ainakaan jäänyt kiinni. Lenkkeilystä jäi näin positiivisia kokemuksia nuoruusvuosilta.
Ammattilentäjää ei minusta tullut. Olin 23-vuotias tullessani suoraan kurssilta Turkuun töihin 1.7.1990. Olin vienyt vihille edellisellä viikolla vaimoni Sadun ja esikoisemme oli jo hyvää matkaa alullaan. Tästä eteenpäin paini oli monta vuotta harrastuksenani. Todisteena ei ole mitaleita kaapissa, ei kunniakirjoja seinällä. Palkinnot ovat lihallisempia. Patrik, Niklas, Mikael, Antton ja Tuomas.
Meni vuosia, että itsestä huolehtiminen jäi taka-alalle. Lapset ja vaimo. Vaimo ja lapset ja koira. Seuraavan lenkkikokemuksen muistan, kun kotona alkoi hermoa kiristämään. Tuolloin pakkasin kaksi lasta kärryyn, kolmannen apupyörille fillarin selkään ja sakemannin hihnan päähän.
Pääsin lenkille – helpotti! Kaikesta on loppujen lopuksi kiittäminen vaimoani! Hän on ollut lievästi sanottuna ”hieman liikunnallinen” koko yhdessäolomme ajan. Olen kiertänyt hänen mukanaan useat maratonit ja kyläjuoksut, tehtäväni hoitaa huolto. Berliinissä mm. Bratwurstia ja Cokista maalilinjalle.
Juoksin itse kymppejä ja puolikkaita. Salainen haave oli, että kun 40 täytän, juoksisin maratonin. Pää ei kestänyt. Vuosipäivä läheni, mutta pelko kasvoi. En pystynyt tavoitteeseen, se oli aivan liian pitkä matka tavalliselle miehelle.
Yhtenä käännekohtana muistan ensimmäisen yhteisen matkamme lapsien jälkeen Sadun kanssa. Olin mukana Sadun työmatkalla Nagoyassa, Japanissa. Ensimmäistä kertaa ei mukana yhtään lasta. Kävelimme yhdessä kaupungin pääkatua, pysähdyimme liikennevaloihin ja kuinka ollakaan kätemme hipaisivat toistemme käsiä. Molemmat säpsähtivät todella vahvasti. Emme olleet pitäneet toisiamme kädestä hetkiin. Aina oli joku suodatin välissä repimässä johonkin suuntaan.
Nyt suodattimet, nuo painimme tulokset, olivat isovanhempien suojassa ja me annoimme kipinän leiskua. Tuon jälkeen olen ajatellut, että meillä pitää olla yhteistä, että liitto kestää. Olkoon harrastuksemme liikunta yksi yhdistävä tekijä muiden joukossa.
Tuli seuraava syntymäpäivä. Vaimolta kirjekuori. Lahjaksi sain jäsenyyden TuUL Maratonkouluun. Seuraavan vuoden Paavo Nurmen –maraton oli jo näin siis valmiiksi maksettuna. Enää ei ollut perääntymistietä ja olihan minulla nyt vaimon lupa käydä säännöllisesti tutussa juoksuporukassa treenaamassa hänen asettamaansa tavoitteeseen.
Tartuin syöttiin ja noudatin ohjelmaa. Sinä kesänä juoksimme yhdessä ensimmäisen maratonin. Satu kulki koko matkan kanssani, välillä takaperin, välillä tanssahdellen vierelläni. Juomapaikoilla helähtivät vaimoltani kannustusviestit: ”Älä kävele. Juokse! ”Ilman tuota tukea, olisin kävellyt ja paljon. Tämän jälkeen olin usean vuoden mukana maratonkoulun toiminnassa ja joka vuosi juostiin 1-2 kokomatkaa ja useita puolikkaita sekä kymppejä.
Satu juoksenteli mukana, mutta alkoi laajentaa harrastustaan monipuolisemmaksi. Jalat vähän oireilivat ja triathlon tarjosi hänelle sopivan monipuolisen harrastusmahdollisuuden. Taas oltiin huoltojoukoissa. Itse en pystynyt, en osannut uida. Ylpeä olin silti.Jotenkin triatlon kuitenkin jäi kutkuttamaan. Olin kuntouttanut spinningillä selkäni edellisinä vuosina ja näin ollen tykkäsin pyöräilystä. Juoksu oli tullut jo aikaisemmin jäädäkseen, mutta tosissani en ollut uinut sitten uudenvuoden 1967, jolloin menestyksekkäästi voitin piirikarsinnat.
Taas vaimoni puuttui asiaan. Pian minut oli ilmoitettu uimakursseille ja olin liittynyt Turun urheiluliiton triathlonjaostoon . Kävin Kauhasen uimakursseilla koko talven. Yhdeksän viikkoa yritin selviytyä hengissä. Viimeistä edellisellä kurssiviikolla Antti näytti videon, jossa hänen mukaansa uin, en vesijuossut. Seuraavaksi tavoitteeksi otettiin, että 25 m matkalla pitäisi hengittää muutama kerta. Se kuulemma auttaa asiaa.
Tämä on ensimmäinen vuoteni triathlonistina. Kisko, Säkylä ja TTW:n puolimatka. Pääsin alle kuuden tunnin puolikkaan ja siitä tuli potkua. Luonteeni on varovainen, en halua rikkoa itseäni.
Vuonna 2017 Suomi täyttää 100-vuotta. Olen asettanut tavoitteen tähän juhlavuoteen, jolloin itse täytän 50-vuotta. Haluan tuolloin olla elämäni parhaimmassa kunnossa ja tehdä oman mittapuuni mukaan elämäni kovimman suorituksen kuntourheilun saralla.
Mikä sen on? En vielä tiedä, mutta luulen sen liittyvän yhteiseen harrastukseemme – triathloniin. Joukossamme on minulle mahtavia esikuvia. Tukea saan viereltäni. Kiitos teille kaikille mahtaville uusille ystävilleni tältä vuodelta. Olen nauttinut joka hetkestä.
Sunnuntaistoorit
- 20-12-2015 Miia Tuohimaa: Siinä lepää - mieli nimittäin!
- 13-12-2015 Matti Pippola: Kohti elämäni parasta kuntoa
- 06-12-2015 Leevi Hietanen: Triathloniin lätkästä — Urheiluun lätkässä
- 29-11-2015 Maria Kasurinen: Joulukuun taikaa
- 22-11-2015 Laura Iire: Koiran perässä triathlonistiksi
- 15-11-2015 Juhani Pälve: Aluksi itseäni vastaan, sitten kelloa, sitten..
- 08-11-2015 Hannu Taipale: Michelin-ukosta Teräsmieheksi
- 01-11-2015 Jenni Vallenius: Kun antaa pikkusormen..
- 25-10-2015 Matti Peltola: Vaikeuksista huolimatta voittoon!
- 18-10-2015 Anna-Kaisa Peltola: Herätys kolmevitosena
- 11-10-2015 Juha-Markus Koistinen: Matkalla mahdottomaan?
- 04-10-2015 Jarno Kuronen: Mielen voitto fysiikasta
- 27-09-2015 Juha Kujala: Ei enää koskaan...
- 20-09-2015 Robert Strömberg: Into vs Järki
- 13-09-2015 Laura Heinonen: Triathlonia ilman suorittamista
- 06-09-2015 Sari Holmström: Triathlon vei mukanaan
- 30-08-2015 Andrea Pérez: How triathlon came into my life
- 02-08-2015 Satu Paananen: Nöyrin mielin voittajana
- 26-07-2015 Teppo Hyytiä: Kun triathlonkärpänen puraisi..
- 19-07-2015 Carina Kontio: Choice that changed my life
- 12-07-2015 Anja Kontio: Infected with the triathlon virus
- 05-07-2015 Jari Soininen: Elämää, hikeä ja kyyneleitä
- 28-06-2015 Johanna Jaakkola: Erilainen kesä
- 21-06-2015 Juha Pertola: Ei koskaan kippurasarvisella...
- 14-06-2015 Petri Karvinen: Haaste, josta ei voinut kieltäytyä
- 07-06-2015 Lotta Laaksonen: Hyötyliikunnan avulla puolimatkalle
- 31-05-2015 Ville Wainio: Haita pakoon uiden
- 24-05-2015 Elina Norrman: Kipinästä roihuksi!
- 17-05-2015 Petter Rönnlöf: Darth Vader oli liikaa!
- 10-05-2015 Joonas Kursu: Hitaasti, varmasti, ilon kautta!
- 03-05-2015 Pia Cajan: Liikkumisen vapaus ja ilo!
- 26-04-2015 Anna-Liisa Autio: Comeback Triathlonin Pariin
- 12-04-2015 Jarno Stenroos: Sunnuntaistooria Porista - matkalla elämässä
- 05-04-2015 Johanna Tokola: Rakkaasta harrastuksesta rakas työ!
- 29-03-2015 Liisa Jaatinen: Nöyryydellä ja intohimolla
- 22-03-2015 Sami Silto: Hailen kintereillä
- 15-03-2015 Piritta Koistinen: Mikä minusta tulee isona?
- 08-03-2015 HeikkI Mäntymäki: Triathlon on elämäntapa
- 01-03-2015 Joonas Hänninen: Lupa syödä ja käyttää lycraa
- 22-02-2015 Päivi Hänninen: Kun matka on määränpää
- 15-02-2015 Pasi Silvola: Himoliikkujan päiväkirja
- 08-02-2015 Janina Saarnio: Heppatytöstä triathlonistiksi
- 01-02-2015 Niklas Sohlberg: Kavereiden kesken
- 25-01-2015 Elina Lammela: Iloa on treeni-ilo
- 18-01-2015 Arttu Saarinen: Marginaalista kohti massoja
- 11-01-2015 Erja Alanen: Urheiluhullu omasta tahdosta
- 04-01-2015 Heikki Nummelin: Tavoitteena triathlonkultaa!
- 28-12-2014 Niklas Merikallio: Isi harrastaa
- 21-12-2014 Satu Pippola: Löysin triathlonista itselleni haasteen!
- 14-12-2014 Kimmo Holmström: Kun triathlon muuttaa kaiken
- 07-12-2014 Pekka Stenholm: Arjen juhlaa
- 30-11-2014 Tommi Lindholm: Tommi Lindholm
- 23-11-2014 Marianne Palmu: Hetken mielijohteesta elämäntavaksi
- 16-11-2014 Folkert Wierda: You’re never too old to Tri
- 09-11-2014 Veera Alanen: Treenaten tulevaisuuteen
- 02-11-2014 Toni Keto: Pullaposkesta teräsmieheksi
- 26-10-2014 Mia Kuczynski: Triathlon-harrastuksen alkumetreillä