Comeback Triathlonin Pariin

Siitä alkoi muutaman vuoden alkuseikkailu triathlonin parissa. Osallistuin kisoihin ja koska osallistujia naisten sarjoissa oli melko vähän, pääsin myös mitalleille. Saimme tyttöporukassa myös useita SM mitalleja joukkuekilpailuissa. TuUL oli monta perättäistä vuotta Suomen paras triathlonseura. Olin mukana oman jaoston toiminnan lisäksi Suomen triathlonliiton toiminnassa, sen hallituksen jäsenenä, koulutusvaliokunnassa ja maajoukkuetoiminnassa. Se oli antoisaa aikaa ja jopa tein valmennuspuuhiakin. Elämä kuitenkin kuljettaa ja koitti aika, että tuli muuta ja niin triathlon jäi – peräti 12 vuodeksi.

Asuessamme tutkimusprojektini vuoksi 2010-2011 Englannissa, näin mainoksen Womens only Shock Absorber triathlonista Etonissa. Ajattelin, että voisin osallistua, kun ei ole ketään tuttua katsomassa ja oli ihan sprinttimatkat. Uinti oli Etonin soutustadionilla ja pyöräilyosuuteen olin varannut vaihteettoman ”mamma” Tunturini, joka oli reissussa mukana. Olin neljäs ikäsarjassani ja oli taas niiiiiin kivaa. Siitä alkoi come back ja nyt olen menossa jo neljättä kertaa sen jälkeen Joroisille kesällä. Olen juristi ja toimin käräjätuomarina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Työn hyviin puoliin kuuluu se, ettei ole työaikaa. Tämä tosin voi tarkoittaa myös sitä, että töitä saa tehdä arkipäivien lisäksi myös muulloin. Harrastusten pitää siis joustaa. Pyöräilen töihin aina kun vain voin ja joskus jopa juoksen. Näin saan ajankäytön maksimoitua. Olen mielissäni, koska olen juuri saanut lajiin innostumaan erään kollegan lapset. Ja tämä ei ole muuten ensimmäinen kerta.

Perhe ja työ vievät oman aikansa ja ovat minulle ykkösasia. Viime vuonna, kun viimeistelin väitöskirjaani, kuntoilut jäivät 1-2 tuntiin viikossa. Olin kuitenkin maksanut Joroisten ilmoittautumismaksun ja päätin, että menen sinne joka tapauksessa, kun kerran hyvää seuraa oli tarjolla automatkaksi ja muutenkin oli kiva pitää ”lomaa”. Pääsin läpi hyvissä ajoin maaliin ennen kuin aikaraja meni umpeen. Laskeskelin, että jos olisin ollut tunninkin aiemmin maalissa, se olisi vaatinut vähintään treeniajan tuplaamisen tai triplaamisen ja tähän ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Kisamatkat ovat olleet minulle niin kuin lomamatka, ilman perhettä, töitä ja kotitöitä, saa keskittyä vain itseensä.

Kaikkein parasta on yhdistää kaverit ja harrastus. Meillä on sellainen tiiviimpi tyttöporukka, jota nimitämme yhä ”trigirls” vanhojen päivien kunniaksi. Perinteisiin kuuluu, jaoston varsinaisista illanvietoista huolimatta tai niiden lisäksi, omat trigirlsien kisakauden avajaiset, päättäjäiset ja pikkujoulut. Nämä voidaan pitää ja niihin voi osallistua, vaikka ei olisi ollutkaan kisoissa tai niitä voidaan myös yhdistää eli pitää samalla kaikki kolme, jos on kovasti kiireitä, kätevää. Kun tuossa porukassa olevilla äideillä on lapsia yhteensä peräti 17 kpl, niin ei voi olla jatkuvasti pippaloissa. Tällä porukalla on tullut yhteistreenejä tehtyä myös nykyään. On olemassa myös oikeasti treenaava mukava tyttöjoukko, jonka yhteistreeneihin olen suunnitellut osallistuvani, kunhan tässä saan aikataulut sovitettua. Olisi kivaa, jos ehtisi olemaan mukana useammin yhteisissä harjoituksissa.

Olen ollut v. 1996 pyöräonnettomuudessa. Ajoin vahingossa rouhitun asfaltin reunaan (muutamaa tuntia aiemmin paikka oli siis ollut rouhimaton!) kisapyörällä sillä seurauksella, lensin ohjaustangon yli oikein vauhdilla. Tosin tästä en muista mitään, koska heräsin vasta ambulanssissa siihen, kun minulle laitettiin niskatukea. Koitin ensimmäisenä, että liikkuuko varpaat ja totesin, että liikkuu ja sitten ajattelin, ettei mitään hätää. Kypärää halkesi, vaatteet menivät riekaleiksi, etuvanne vääntyi, poski aukesi, kaksi rintarangan nikamaa murtui ja olkapäähän tuli vamma. Tässä varsinaisen maantiepyöräkauden alussa sopii hyvin muistuttaa siitä, että kypärä on säädettävä niin, että se istuu hyvin ja pysyy päässä. Onnettomuus useimmiten johtuu jostain sellaisesta tekijästä, johon ette voi välttämättä vaikuttaa ja se tulee aina yllätyksenä. Kypärä yhdistettynä värikkääseen näkyvään vaatetukseen ja toiset tienkäyttäjät huomioon ottavaan pyöräilyyn muodostavatkin jo edellytykset turvalliseen pyörälenkkeilyyn.

Urheilen itseäni varten, kun on vähän pakkokin huolehtia varsinkin selän tukilihasten kunnosta. Tavoitteeni ovat muita kuin podiumille pääsy. Itsetuntoni kestää nykyään ihan hyvin myös sen, että olen joskus tuloslistalla viimeisenä. Aivojen tuuletus, ihana hyvän olon tunne ja flow tila - varsinkin yksin treenatessa alitajunta työntää ideoita ja vastauksia ajatuksiin.

Mitä tähän loppuun vielä sanoisin? No ainakin, että liikkuva äiti on malli lapsilleen ja että triathlon sopii hyvin äitien liikkumismuodoksi. Tutkimusten mukaan lasten liikunnallista kiinnostusta lisää äidin liikkuminen. Tällähän on jo sitten ihan kansantaloudellinen merkitys. Ai niin, ikä jäi sanomatta, mutta eihän sillä ole niin väliä…