Liikkumisen vapaus ja ilo!

Liikkumisen luonnollisuus, vapaus ja ilo katkesivat yläasteikäisenä liikuntatuntien pakkopullaan. Isän hyvästä yrityksestä huolimatta oli aina alla väärät voiteet ja todella kesti sen kaksi tuskaista tuntia päästä pienen hiihtolenkin loppuun.  Sittemmin muut asiat veivät huomioni ja liikunta sai jäädä, kunnes vähän päälle parikymppisenä innostuin jälleen, en kestävyyslajeista, mutta nostelin painoja salilla ja kävin jumpissa ja spinning tuli kuvioihin myöhemmin.

Salilla meitä kokoontui aina tietty naisporukka samoihin treeneihin. Jonottaessa tunneille tuli vaihdettua kuulumisia ja muutaman kanssa ystävyys on jatkunut vieläkin. Vuosia kului niissä kuviossa, kunnes alkoi kyllästyminen iskeä ja mietiskelin että mitähän sitä seuraavaksi voisi kokeilla. Ystäväni oli hurahtanut juoksuun ja pyysi minua mukaansa Helsinki City Marathonille. Tällöin oli huhtikuu ja ajattelin, että miksipäs ei, otetaan haaste vastaan. Juoksin kolmisen kertaa viikossa ja ensimmäiseksi tavoitteeksi laitoin Paavo Nurmi Marathonin puolikkaan, joka oli kesäkuussa.  Pääsin sen muutaman kuukauden juoksun jälkeen alle kahden tunnin, josta vedin itsevarmana johtopäätöksen, että maraton elokuussa menee alle maagisen neljän tunnin.

Näin sitten kävikin. Mahtava tunne juosta stadionin portista sisään maaliin yleisön seuratessa. Ihan kuin oikea urheilija.  Vähän tämän jälkeen loukkasin pahasti jalkani, josta toipuminen kesti vajaan vuoden. Normaalikuntoon päästyäni oltiin taas suurten kysymysten edessä, että mitäs uutta sitten kokeilisin. Olin käynyt paljon uimassa, tosin rintauintia siihen aikaan, ja osasin juosta, niin jostain putkahti mieleeni triathlon. Taisi olla 2010 kevät. Keräsin rohkeutta jonkin aikaa ja laitoin ilmoittautumisen TuUL:n Juhannustriathloniin sisään. Ajattelin, että siinä on loistava tapa käydä katsomassa, että mitä se triathlon oikein on.  

Pyöräilin paikalle cyclolla. Todella kovakuntoisen näköistä porukkaa oli paikalla ja ihmettelin, mihin ihmeeseen olen taas itseni ilmoittanut. Märkäpukua ei ollut ja taisi olla yksi niistä kylmistä kesäkuista, jolloin vesi oli todella kylmää, olisiko ollut noin 15 astetta. Uinti oli järkyttävän kamala kokemus (rintaa mentiin), mutta maaliin pääsin, enkä ollut edes viimeinen. Aivan mahtavaa, oli ensimmäinen fiilis. Tätä haluaa tehdä ja oppia lisää! Samana kesänä kävin muutaman pikamatkan kisan ja syksyllä ilmoittaudun TuUL Triathlonjaoston järjestämälle leirille ja sitä myötä jaoston jäseneksi ja mukaan harjoituksiin. 

Sillä tiellä edelleen ollaan.  Paljon on kehitytty alkuajoista, kiitos loistavien valmentajien. Kokemusta on myös tullut ja vaikka virheiltä en ole välttynyt, niin positiiviset fiilikset menevät näiden yli.  Joka vuosi on tullut kisailtua, perusmatkasta täysmatkaan. Täysmatkoja tosin vain kaksi, eikä suunnitelmissa ole niihin nytkään mennä. Ensimmäinen kisa joka matkalla on aina ollut se paras.  Olen luonteeltani ennemminkin uuden kokeilija tai oppija, kuin että jaksaisin vuositolkulla treenata vain aikoja parantaakseni.  Triathlonissa haastetta ja intoa treenaamiseen tuovat kolme eri lajia.

Vuosien varrella olen tutustunut aivan mielettömän hienoihin ihmisiin ja ilman tätä porukkaa olisin varmasti jo vaihtanut lajia.  Treenaan nyt lähinnä pitääkseni kuntoa yllä, jaksaa paremmin muutakin elämää kun on kunnossa.  Aiemmin harjoittelin ohjelman mukaan päämäärätietoisemmin, mikä on myös ok varsinkin pidempiä matkoja kisatessa. Lajista on monen vuoden harrastamisen jälkeen tullut jo elämäntapa, joten jos minulta kysytään miksi triathlonia harrastan, niin kysymykseen on vaikea vastata.  Mitä muuta sitten?

Hiihdonkin aloitin uudestaan. Onneksi on pitopohjat, niin ei tarvitse voidella. Ja kotona käyn edelleenkin lähinnä syömässä ja lepäämässä.  Pidän tärkeänä sitä, että tekemisen pitää olla pääosin hauskaa.  Niin kauan jatketaan, kun treeneistä saa iloa, energiaa ja positiivista mieltä. Aloittelijoille sanon, että rohkeasti mukaan seurojen toimintaan! On paljon mielekkäämpää treenata samanhenkisten seurassa kuin yksin ja muilta oppii koko ajan uutta.  Laji opettaa myös kärsivällisyyttä. Eli kuntoa kasvattamalla kasvaa myös henkisesti, eikös kuulostakin kokeilemisen arvoiselta lajilta.