Dubai

Viipyiltyäni hetken muezzinin matkassa nousen ja ryhdyn valmistautumaan aamun seikkailuun. Olen lähdössä TriDubain perjantaiaamun yhteislenkille Al Qudra -pyöräilykeskukseen erämaahan. Edellisinä päivinä olen ajellut tunnin pyrähdyksiä Nad Al Sheban kahdeksan kilometrin radalla Meydan –hevosurheilukeskuksen tuntumassa (jossa eräänä päivänä vieressämme lounasti muuan Roger, seitsenkertainen Wimbledon -mestari). Tänään on luvassa kuitenkin jotain muuta, yksi harjoittelun huippuhetkistä. Pitkä pyörälenkki hyvässä seurassa.

Ajettuani puolisen tuntia kohti sisämaata Al Safa –puiston vieressä sijaitsevasta majapaikastani huomaan liikenneympyrässä olevat isot kyltit, joiden ymmärrän kertovan olevani perillä. Pysäköin autoni parkkipaikalle ja ryhdyn kokoamaan takakontissa matkustanutta Wolfi’s Bike Shopista vuokraamaani maantiepyörää ja vilkuilen samalla, josko paikalla olisi muita tridubailaisia. Kello on 6.35 ja lenkille lähtö on vasta vajaan puolen tunnin päästä. Vaikka parkkipaikka kuhisee pyöräilijöitä, en kyselyistäni huolimatta löydä omaa ryhmääni. Lähden lopulta hiukan harmissani yksin matkaan pimeään aamuun ja kohti tuntematonta.

Lämpötila on vain 12 astetta ja ymmärrän nyt, miksi muut parkkipaikalla näkemäni pyöräilijät olivat pukeutuneet mielestäni yliampuvasti. Lyhyet ajohousut ja lyhythihainen paita oli sittenkin liian kevyt asustus erämaan aamuun. Taistellessani kylmää vastaan en jaksa murehtia kimppalenkin epäonnistumista. Sen sijaan dyynin takaa singahtavat ensimmäiset auringonsäteet saavat hymyn taas korviin. Alkamassa on uskomattoman kaunis hetki maailmassa, joka on minulle monella tapaa vieras.

Poljettuani 18 kilometriä ymmärrän syyn siihen, miksi kuljin yksin pimeässä. Olen aloittanut taipaleeni juuri tuon verran liian kaukaa ja saavun vasta nyt perille itse pyöräilykeskukseen. Olen ajanut reittiverkoston ensimmäisen ja vanhimman pätkän, ”the stickin”. Suuntaan kevyellä kadenssilla ”the loopille”, joka on 49 mittainen lenkki. Sen kierrettyäni palkitsen itseni tuplaespressolla keskuksen kahvilassa muistellen matkalla kokemiani elämyksiä: treenaavia ratsastajia, vuohia ja muita ihmeellisen kauniita kohtaamisia luonnon kanssa. Suuntaan takaisin stickille ja kohti autoa.

Seuraava aamu. Tällä kertaa muezzin ei laula, vaan iPhonen arkinen melodia kutsuu TriDubain lauantaiaamun pitkään uimapalvelukseen. Perheeni on saapunut edellisiltana ja majapaikkamme on vaihtunut Marinaan. Hiiviskelen kamat kasaan ja ajelen Roy’s Beachille, joka on paikallisten triathlonistien antama nimi Burj Al Arab –hotellin vieressä sijaitsevalle Jumeirah Beachin pätkälle. Se on saanut nimensä hiljattain pyöräilyonnettomuudessa menehtyneen paikallisen triathlonistin mukaan. Tällä kertaa olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja paikalle kertyy lopulta noin 30 treenikaveria.

Puolitoista tuntia myöhemmin kello 8:30 Garmin näyttää lukemaa 3,7 km ja tuntemusteni perusteella se voisi olla aika totta. Olin yksi kolmesta uimarista, jotka uivat kolmivaiheisen treenin ilman märkäpukua. Toinen meistä oli eteläafrikkalainen Troy, joka joutui tyytymään Lontoon Olympialaisissa 10 km avovesiuinnissa aikaan 1:50:52.9. Hän halusi mennä jostain syystä porukan keulilla, itse pysyttelin tarkkailuasemissa keskivaiheilla.

Uintitreenin jälkeen kokoonnuimme perinteiden mukaisesti Limetree Cafén terassille aamiaiselle. Cappuccino ja banaanimuffinssi ei ole maistunut ehkä koskaan niin hyvältä, kuin tuona aamuna eloisan keskustelun saattelemana. Nopean laskutoimitukseni perusteella pöytämme kahdeksan triathlonistia edustivat kuutta eri kansallisuutta. Olemme silti kaikki samaa maata.

Eräänä päivänä triathlonisti David kutsui minut tutustumaan johtamansa yrityksen Optimal Fitness Studion toimintaan ja tiloihin Dubain Studio Cityssä. Keskustelimme paitsi Davidin viime syksyn Konan Ironman kilpailusta, ennen kaikkea triathlonista ja harjoittelusta yleensä. Konan osalta David totesi voimien jakamisen menneen siinä mielessä pieleen, että hän juoksi yhden elämänsä nopeimmista vitosista matkalla maaliin. Nuo viimeiset viisi kilometriä maratonista taittuivat 19 minuutissa.

Meilläkin näkyvä selkeä harrastajamäärien nopea kasvu on totta myös Dubaissa ja pohdimme, kuinka voisimme liikunta-alan yrittäjinä kehittää palveluiden tarjontaa läpi harrastajakunnan. Lontoon reissullani keskustellut teemat triathloniin liittyen tuntuvat olevan myös Davidin agendalla. Muutamia ideoita syntyi aamukahvimme aikana ja on mielenkiintoista nähdä, saammeko niitä viedyksi yhdessä eteenpäin.

Keskustelimme myös paljon kulttuurien kohtaamisesta kuntourheilussa. Dubaissa tuntuu kuntoilukin olevan tuontitavaraa ja pyörivän vierastyövoiman avulla. Paikallisia näkee harvoin raatamassa tosissaan juoksun parissa tai pyörän selässä. Vaikka islam uskontona kannustaa ihmisiä liikkumaan ja huolehtimaan fyysisestä hyvinvoinnistaan, ei sitä ehkä heti havaitse lenkkipoluilla. Davidin mukaan tässäkin ympäristössä paikallisen väestön liikalihavuus ja fyysinen passivoituminen tuntuvat olevan valitettava kehityssuunta.

Olen lähtenyt taas aikaisin uimaan porukalla. Rannan ja meren verhoaa sankka sumu, ilmassa on erikoinen tunnelma. Uimme tiiviissä ryhmässä ja aina vähintään pareittain. Jossain treenin puolenvälin paikkeilla uidessani viimeiseltä kääntöpoijulta kohti rantaa huomaan olevani yksin noin parin sadan metrin päässä rannasta ja näkyvyyttä on veden pinnassa vain muutama metri. Suuntavaistoni katoaa saman tien ja vaikka olenkin tottunut olemaan vedessä sekä uimarina että purjehtijana, häivähtävän hetken epämiellyttävä tunne kouraisee vatsanpohjasta. Sitten alkaa taas hymyilyttämään. Tiedän missä olen. Juuri siellä, missä haluan.

Heikki Jaatinen
IM 2015 -taipaleella

TriDubai
Wolfi's Bike Shop
Pyöräreittejä Dubaissa